Lahjoja Luojalta.

Hämärä talvi aamu
luonto nukkuu lumiharson alla
puiden oksilla huurrekuorrutus
ohuen ohut kimallus jäähelmissä

jää pirstoutuu askelten alla
lumisella polulla.

Metsän jumalainen rauha
heikosti erottuvat jykevät puut
vasten kajastuvaa aamutaivasta
naava roikkuu partana oksilta
vihreiden neulasten lomassa.

Kuka loi taivaan, kuka maan
metsän kasvatti, ihmisen synnytti
kuka antoi kaikelle tarkoituksen
ja vahvisti ihmismielen?

Mikä avasi silmäni näkemään
korvani kuulemaan
mikä ajoi minut keskelle metsiä
laajoille vainioille
tuulentuvan viljan äärelle
kuka antoi minulle kaikki aistit
rakastaa tätä metsää ja peltoja
kuka tuo kesän tuoksut
haavan lehtien havinan
ja antaa nauttia kaikin aistein?

Tuntemattomasta syntynyt isäin perintö
kokemuksesta kasvanut elämyksien kokeminen
kuulla ja nähdä Luojan antamat lahjat.

Halusin

Kirsti Järvinen lisäsi julkaisun ryhmään Elävien Runoilijoiden Kerho.
8:27
Halusin rakastaa
toivoin tuulien kääntyvän myötäisiksi
odotin ruusujen puhkeamista kukkaan
etsin lähteen silmää metsiköstä

halusin rakastaa elämän huomisia rinnallasi.

Yhdessä näimme ruusujen kukkivan
viljavainioiden tuulentuvan paisunein tähkäpäin
joimme vettä lähteestä
kuvajaisemme rikkoutuivat lähteen pintaan
suudelmissa maistui kypsä mansikka.

Halusin rakastaa kaikkia huomisia

rakastin hetkeä käsivarsillasi
askelia rinnallasi
henkäilyjäsi vasten ihoani
kuin lapsi painauduin rintaasi
suljetuin silmin kuuntelin lauluasi
ja aamulla heräsin vihellettyihin säveliin
halusin kaikkiin huomisiin rakkautesi.

Halusin kuolla
halusin kipeästi seurata sinua
halusin viljavainioiden avaruuteen
synkän metsän pimentoon
metsälammelle ja lähteelle
halusin ruusujen tuoksuun kuulemaan laulajaani
halusin rakastaa kuolemaa

huusin sinua tuuleen
myötäinen ja vastainen kantoivat huutoni
mustarastas palasi keväällä
vihelteli minulle pihapuussa
olit palannut
saan rakastaa ikuisesti.

© Kirsti Järvinen

Joutsenpilvi.

Lapissa.

Valkoiset linnut.

Keväinen ilma väreilee lämpöä
lumet haihtuvat huuruna
aamu auringon kajossa
haloilmiöksi taivaalle

joutsenet ovat laskeutuneet
syksyn viljapelto
mustina kyntöviiluina
järven selkä jäässä
pihalla talvehtinut mustarastas
kaivelee pensaan alla
lehtikasat
lämpökompostorit
linnun ruoka aitat
vielä jäässä

tiaisten parvi pensaissa
vanhan ladon nurkalla
pusikoituneella pellolla
kuivaa heinää
varisseita siemeniä
luojan luomat selviävät
mies ei

kuoleman naamio kasvoillaan
kalman kankeus kehossaan
makaa rannalla

valkoiset linnut
kuin saattojoukko
 laskeutuu jäälle
huuto täyttää rantamaiseman
täällä
tänne
kalvakka mies
jota kukaan ei kaipaa
makaa joutsenlauman keskellä
valmiina lentoon.

©K.J. 2014

Kulkuri kissan tarinasta.

Polilla parantui
Kirjoittanut: 18.5.2005  K.Järvinen
       

 Kissan tapasin tiellä tallustelemassa,
kovin oli kyntensä kuluttanut kulkeissaan.
Siipusulka suussa, hampaanrakoon tarttunut
pilkisteli pikinaaman poskesta,
linnultako iri repinyt
koskelonko kiinni saanut.
Huomasin hengenkin pihisevän..
astmaako ahneella katilla
höyheniäkö henkitorvessa..
siksikö siinä apua anoen katsoikin.
Kiinni otin katin karkailevan
lintuja pyydystävän
kainalooni koppasin.
Tohtorille kuljetin kopassa kissan
vähän vihaiselta vaikutti
vaan ei tohtori arkaillut..
nappasi sulan kissan suusta
pisti lääkettä pakaraan
ja silloin karkasi katti!
Juoksi salamana pöydän alle
sieltä katseli viirusilmillä
yritti raappia terävillä kynsillä
eikä tullut tuolin viereen.
Tohtori maanitteli maidolla
houkutteli tuoreella hiirellä
puhui kuin parhaalle kaverille
yritti ylettyä kissaan kourillaan
haroi varoen silmiään...
Paukautin silloin nyrkin pöytään;
"Eihän tästä tule mitään!
Nyt katti kassiin kiireesti
tuossa on kirjoitettu resepti,
apteekin kautta vien sinut
ja jos vähänkään enää lintuja kinut
saat huomata ettei lääke aina auta
astma kun pahenee.. on edessä kylmä hauta."

Tässä nyt tuon kissasi
kuka sen homman missasi!

© Kirsti Järvinen

Kannoit minut kotiin.

Rantatöyräällä mökki

punamullan punainen

valkoisin ovenpielin

ovi raollaan

tuvassa leivinuuni

kammarissa pönttöuuni

lämpöä hehkuvin kyljin

hiillos punaisena

ikkunoissa verhot

harson ohuet

valon valkoiset

tuvan pöydällä 

ilman käärettä ruisleipä

vieressä nyytti suolaa

tupaan tulo toivotus

riittäköön leipä pirtissänne.

Keväinen aamuhetki

herään hämärässä huoneessa

rakkaani käsivarsilla

rantatörmällä

punaisessa mökissä

ensimmäisessä kodissamme

suu täynnä sanoja

sydän täynnä tunnetta

painaudun sinua vasten

kuin en koskaan ennen

sanat ovat liian pieniä

rakkauteemme.

© K. Järvinen

Vielä hetki.

Hetkisen vielä
viivy lähelläni
lämmitä lämmölläsi
hyväile sanoillasi
polta poskissani
tulena tunteissani.

Ilman sinua
en ole elossa
en elä ilossa
enkä tunnetta tiedä
mikä enemmän antais
mikä haaveissa kantais
kauaksi saloille saattais
purppura pilvissä soutais
järvien selkiä halkoen
purressa merille kulkien.

Hetkisen vielä viivythän
poistaen mielestä pimeän
sana rakkaus
elämän valoisin sana
älä vanhuuteen katoa
pilvihin piiloon kulje
lausumasta läheisilleni
sanaa Rakas
älä vanhuuskaan suutani sulje.
Joka ainoa päivä
ja ilta
elämässä mukana kulje.

Puhalla tuuli

Puhalla tuuli.


Puhalla poskelleni
sekoita kiharani
leppeästi leyhytetten
helmojani heilutellen
kesän tuoksut tuomisinas
heinikoissa hipsutellen
soittain kukkaiskelloja

Vilukissa viereltäsi
pirttihinsä pakenee
kosken pauhut
saunan sauhut
mukanasi kuljetellen
tuiskun tuoja
laineen luoja
tuttu palon perässä.

Puhalla poskellensa
silittele ihoansa
pullistele purjeissansa
ratsasta harteillansa
leppeästi leyhytellen
kukkaiskelloja soittain.

Tuoksu tuomen
huuma ruusun
sanomaksi  mukanasi
kuljettele kauemmaksi
hipaise poskeaan
puolestani
päivässä kesän.

Eiliset.

Kuuletko?

Kuuletko...

hyttysenä hyrisen

ihollesi osun

lintuna laulan

oksalla istun

havuilla havisen

piikkinä pistän

tuulena tulen

huminassa liidän

lauluna laineissa

kuohuina koskessa

laulan sinulle

kesässä karkeloin

sulosävelin

kissankellossa

poimithan lauluni

rusentamatta kukkaa.

Kutina ihollasi

laulu lähelläsi

kaipuu rinnassasi

puna poskissasi

vaahto kuohissa

kivet koskessa

niissä muistoissa

sinua muistan

ja laulan

satakielenä

kesässä

myrskynä syksyssä

pehmeänä peittona

kun palelet yksin.

Koivussa keinuni

Koivussa keinuni.

Köyden kiedoin oksaan koivun
siihen laitoin keinun.
Oksa taipui, keinu liikkui
lapset riemuin kiikkui.
Kaikui nauru, raikui tienoo,
kaikki huusi;"Tää on hienoo!"

Helluntaina onhan jo kesä
oksistossa peipon pesä.
Peippo katsoi sieltä alas
pesäänsä kun tarkoin salas.
Helluntai jo iltaa ehti
tuoksui tuore koivun lehti,
vielä lapset keinui kiikkui
illan hämy tienoill liikkui.

Saapui kulta neidon nuoren
tuohen repi, koivun kuoren
piirtäin yhden nimen siihen
istui porraspuulle riihen
kunnes keinun jätti lapset
nukkui pian kultahapset.

Sulho syliin neidon nostaa
arvioiden katsoo oksaa,
meitä kahta kannattaako
keinu tänään nähdä saako
kuinka suukon tyttö saa
sulho kuinka rakastaa.

Oksa taipuu, keinu liikkuu
onnelliset siinä kiikkuu.
Katsoo peippo oksaltaan
turhaan tuota salataan
rakkaus kai kuuluu kesään.
Peippo siirtyi hiljaa pesään.

En minä kuolemaa pelkää.

Vuosia
surin
rakastani

itkin sateessa
sadepisaroin
ja suolaisin kyynelin

juoksin
pakoon elämää

 kaikkiin eilisiin.

Salaa
kasvatin misteliä
loisena omenapuussa

haaveilin
suukosta
Misteli seppeleen ja
Riemukaaren alla.
Mustarastaan huilu soi.

Näin unta
hän ja minä
puhtailla lakanoilla

niin oli luvattu
ikuisesti me
ei sinä
tai minä

me
toinen haudassa

toinen halaa puita
ja huutaa ikävää
elää eilisiä

elämää pelkää

ei kuolemaa
siellä odotat sinä.

Naula kantapäässä.

Ruosteinen naula kantapäässä
ruusun piikki peukalossa
(joka ei ole keskellä kämmentä)
tekevälle sattuu
myrskyn jälkeen

alfa rakkuloita suussa
(kun tomaatti oli niin hyvää)
puhelin mykkä
sähkökin meni
suksi ei luista
ja pyörän kumi puhki.

Nämä talvimyrskyt
kaatuneet seinät
irronneet katot
laonneet puut

kuin vilja pellolla
raekuuron jälkeen.

Milläs astut..
milläs otat kiinni..
milläs puhut..

rakasta voi halata
ja lämmittää
kipeät paikat voi unohtaa

nälän pelossa
täyttyä rakkaudesta.

” Joka pelkää piikkejä, ei ojenna ruusuja Ystävänpäivänä.”
©Kirsti.A.Järvinen

Kätesi on vanha, sanoi poikani.

 Ryppyistä poskea vasten painan käteni
syksy on saapunut, minäkin kypsynyt
kuin kaneliomena puussa.
Sen kantamat hedelmät
osa putoaa maahan,
 hyödyttömänä,
maatuakseen uuteen kevääseen ravinnoksi uudelle sadolle.
Niin on elämäni,
sato korjattu,
mutta ajatuksissa aina uusi kevät
kunnes viimeinenkin hedelmä on pudonnut
tuottamatta uutta satoa.
Ryppyisen posket uurteet
elämästä kertovana karttakirjana
itkusta ja naurusta
pehmeänä  ryppyisen käteni alla.

Noidat näkevät.

Noidat näkevät

Tuolla luuraa äreä ukko
kädessä vanha munalukko
tuolla taas naurava akka
kainalossaan jauhovakka,
reipas mimmi juoksee tiellä
toisenkin näkee siellä
yhden mummon ikkunan alla
ruusut on tappanut halla
vaari tuossa piippuaan täyttää
kivaltahan tuokin näyttää
tuolla paloi pohjaan velli
huolimaton oli taas Elli.  

Noidat lentää ja katsastaa
luudalla taitavat ratsastaa
lepakoita väistellen, huutaen yössä
liikkuvat taikojen salatussa työssä.

lentävät, liitävät  tuulessa
ilkikurinen hymy huulessa
vaihtavat hyvän ja pahan
antavat köyhille rahan
naurua itkeville  ilokseen
sorretuille kiitosta kerrakseen.

Jos ei huomannut sinua kukaan
mene  lennolle noitien mukaan!

© K.Järvinen

Maiseman ylle pimeä laskeutuu.

Maiseman ylle pimeä laskeutuu
noidat tanssiinsa valmistautuu,
kaavuissaan haamujen lailla
kaikkia estoja vailla
taika  juomia maistelevat
suitsukkeitakin haistelevat
taikojen tekoon saavat voimaa
eivät koskaan toistansa soimaa
yhteinen suunta, taian teho,
liikkuu kädet, liikkuu keho
taikajuomaa sekoitellen
tehoa kissaan kokeillen.


Kissa vain hetken on leikistä pois
kuin sillä yhdeksän henkeä ois
huumattuna kissa naukaisee
silmät isoiksi aukaisee.
siitä sen noitakin huomaa
tätä  vahvaa taikajuomaa
pirskotella voi ihan kaikkialle
sateen joukkoon ja hangen alle
kukaan ei pakoon
edes kallion rakoon
pääse tämän juoman taikaa
ilon laulut kaikkialla raikaa.

Linnani.

Kiven kovuutta.

Oman elämäni yrittäjä.

Otin mitä sain
annoin enemmän takaisin
ostin ja möin koteja
vuokrasin asuntoja
olinko kotona sittenkään
missä juuret juurtuneet
maaperään karuunko kaivautuneet
kodikseni en tunne tätäkään.

Tilinpäätöstä tehden
tase kunnossa
vastattavaa kaikki saatu
vastaavaa samalla kauhalla
depetit ja kreditit

itsehän niistä vastaan
verot maksettu
saatavat laskutettu
minähän se yritän
oman elämäni yksityisyrittäjä
pimenevässä illassa

menneisyys kansioissa
tulevaisuus huomisissa
tiedä tuleeko niitä
kirjattavia
kun olen vain elänyt

 yrittämättä.

En ole.

En ole rohkea
riskien ottaja
varman päälle rakentaisin
kalliolle taloni perustaisin
nurkkakiviksi  luottamus
seiniksi tunteellisuus
unelmat ikkunoiksi
näyttämään rakkauden valoa.

Sitoutumaton

Olen onnellinen sitoutumaton
parillisesti ja poliittisesti
äänioikeus tallella
aina voittajan puolella
äänestin tai en
saan syödä ja nukkua
nukkua ja syödä
miten ja mitä haluan
kukaan ei komentele
ei istu pöydän päähän tuijottamaan
mitä mahtaa kuppiin kaataa
omaan kuppiini kaatelen
vaikka joskus kaipaan
riitakaveria
politiikkaa ja pelituloksia
hintoja ja alennuksia
kelle niitä kertoisin

että on se
asioilla sittenkin kääntöpuolikin
yksin on ikävää
ainakin joskus
kun tulee halipula
yksinkin itkettää
rakkausko se
sitähän se
ja sen ikävää.

Rakkauden nälkä.

Ihminen on kummallinen pakkaus
sitä kiinnostaa aina rakkaus
eron jälkeen heti uutta hakemaan
ikuista rakkautta taas vannomaan
vaikka sydän itkee vielä verta
laskettava vesille on uusi merta
jos siihen jokin hyvä saalis uis
johan koko elämä taas uudistuis.

Voi kuinka monta onnetonta
jätettynä elää, rakkaudetonta
joille merkitse ei mitään mikään muu
kunhan rakkaudesta puhua saa suu
sen perään juoksee vaikka henkeä ahdistaa
ja sydäntäkin kone tahdistaa
ei merkkaa ikä mitään silloin
kun  yksin maata pitää mennä illoin.

Parasta kai antaa päättää kohtalon
milloin kohottaa se astalon
iskee kankaalle se järjen valon
sytyttäen rintaa rakkauden palon
Rakkautta etsien ei liene syytä juosta
parempi on ottaa vaari tuosta
kohtalo jos pistää sormet peliin mukaan
iskuilta astalon välttyne ei kukaan.

Missä kuljet?

Missä kuljet..

Kuuntelen toivoen kuulevani
etsin toivoen löytäväni
eikä merkkiäkään sinusta
kuljen jäljissäsi
huudan nimeäsi
eikä kukaan vastaa..
Tulit kesän myötä
katosit talveen..
mutta yhä toivon
eräänä aamuna kuulen äänesi.

Ojennan käteni.

Ojennan käteni, ystäväin
Ojennan toki käteni,
annan käyttöösi ystävyyteni,
hellyyttä.. sanoilla näin,
kelpaavathan ne, ystäväin?

Joskus on niin vaikeaa
edes tätä päivää aloittaa.
Heti kun silmiä raottaa
alkaa joku paikka kolottaa
ja ikäkin karttuu päivittäin,
vaikka luulin, ikuiseksi nuoreksi jäin.
Ei anneta vaivojen ahdistaa.
Ehkä joillakin kone sydämenkin tahdistaa,
mutta elämä antaa ilojakin,
ehkä lisä kilojakin,
vaan kun yhdessä jaetaan huolien taakka,
jaksamme paremmin, ehkä jopa kevääseen saakka.

Tiimalasisi käännä toisin päin taas,
älä anna mielesi olla maas'
täällä mietin samoja juttuja,
etsin  uusia tuttuja
ja auon kaikki eteeni tulevat ovet,
tutkin kaikki mahdottomatkin lovet,
mutta totean usein, taas olen yksin.
Mehän voisimme kulkea käsityksin.

Maksettu rakkaus.

Maksettu rakkaus.

Kalliin hotellin aamiaisravintolassa
puolipukeinen neitonen
hakee lisää leikkeleitä
lautasen reunaan iskee kanamunan
kuorii vapisevin sormin
kuorii toisenkin
ripottelee suolaa kuin vimmassa
ja käärii munan kinkkuviipaleeseen.

Puolipukeinen neitonen
yön jäljet kasvoillaan
huoneen hinnalla rakkautensa myynyt
kalliin hotellin aamiaishuoneessa
hörppii kahvia
suu täynnä kananmunaa.

Horjuvin askelin
lasittunut katse silmissään
puolipukeinen neitonen kulkee kadulla.
Käsi ojentuu vastaantulijalle
anna matkarahaa
en jaksa enää
haluan päästä kotiin.

Hieno herra
puolipukeisen neitosen vieressä
puiston varjoissa
halailee ja kourii pakaroita
koskettelee neitosen rintaa
saat rahaa
tänä yönä vien sinut taivaaseen
olet niin kaunis ja nuori
anna minä koitan…

Puolipukeinen neitonen
katukivellä
kädessä pullo salmiakkiviinaa
matkalla kotiin
sai matkarahat herroilta
hienon hotellin huoneessa numero viisi.

Yöllä hän vaelsi käytävällä
huutaen äitiä
isäkin raiskasi minut
etkö usko
miksi vihaat minua.

Hienossa hotellissa
ei saa huutaa yöllä
tuossa on ovi.

Puolipukeinen neitonen
yksi monista
katosi yön varjoihin
aamulla palasi katukivelle odottamaan

odottamaan pääsyä yön taivaaseen
lohtuna pullo salmiakkiviinaa
unelmana matka kotiin.

Lähimmäinen.

Lähimmäinen.

Seison ovella

pieni valkoinen nappi nimikyltin vieressä huutaa.

Paina tästä.

Paina tästä ja kohtaa ihminen

vanhuuttaan kankea

kuulo ohut viiva aivoihin

paras näkö sormenpäissä

hiippalevin askelin lähenee ovea.

Kuka siellä, huutaa oven läpi

miksi vastaisin, ei kuule kumminkaan

kierrän avainta lukkopesässä

ovi napsahtaa auki.

Siinä hän seisoo

toisessa jalassa sukka

paita auki

housut puolireidessä

toisen käden kannattelemina.

Tartun käteensä ja silitän käsiselkää

ryppyinen kuin rutistettu paperi

siniset suonet kuin joet risteilevät iholla

kasvoille leviää hymy.

Sinä tulit taas.

Insuliinipiikkejä pitkin pöytää

lääkedosetti  penkillä

kaikkien päivien kaikki lokerot tyhjinä

nenäliinoja lattialla

ja matkalaukku.

Minne olet menossa

miksi olet pakannut

missä lääkkeet

ethän ottanut niitä kaikkia tänään

oletko itse piikittänyt

Voi herra Jumala!

Otin ne lääkkeet pois ajelemasta kun olen menossa

kuka ne täällä syö

pakkasin kahvinkin

Matkalaukusta valuu kostea vana kun sitä nostan

kupit kolisevat

käyttämättömät insuliinit

piikit ja pilleri purkit

hän pakkasi matkalle.

Saanko ambulanssin?

Vanhus.

Ottanut kaikki viikon lääkkeet

piikittänyt insuliinit

kaatui juuri pakatun matkalaukkunsa päälle

tulkaa nopeasti!

Elottoman tuntuinen kehonsa makaa lattialla

käännän kylkiasentoon

varmistan hengityksen

tarkistan heikon pulssin

valmistaudun elvyttämään mutta avaan oven

että pääsevät auttajat

ettei olisi myöhäistä

kun Sinulla on vain minut.

Olet minulle tärkeä matkalle lähtevä.

© Kirsti Järvinen 

Metsäni on pois.

Suuret puut oli kaadettu
metsäni raiskattu

kipu viilsi minua kuin saha puuta
en saanut kiinni pidettyä suuta
vaan huusin kipuni siellä julki
missä ennen rakkain polkuni kulki.

Ei pystyssä iso petäjä
ei pieni kataja

kivetkin kone myllännyt minne lie
kuoppia täynnä kaunis ranta tie
mustikanvarvutkin kaikki poissa täältä
ei sieniä löydy tämän tutun mäen päältä.

Missä kulkevat peurat
missä lepäävät hirvet

täällä keväisin kaikui kukunta käen
nyt lehtokasvienkin hävinneen näen
ei oravalle jäänyt ole tuuheaa pesäpuuta
pöllöt vain saavat vapaasti tuijottaa kuuta.

Siellä itkuni itkin
siellä suruja rinnastani kitkin

sain nojailla suuria puita, istua kivellä
sain pehmeää sammalen pintaa sivellä
enää ole ei sitä metsää, vanha haapakin poissa
kaikki tallella on vain rakkaissa muistoissa.

Sitä metsää kaipaan
siihen rauhaan

metsä kirkkoni oli, surussani kuljin
monet puut halaten syliini suljin
surumielin nyt kuljen siitä metsästä pois
tuntien, kuin pala minustakin viety ois.

Laiturilla

Iiiii ihanaa
varpaat veteen upottaa
helle hellii olkapäitä
uumaa rakkaan käsi
jalat veteen laiturilta
suukko rakkaan huulita.
Kesäpäivän pienet retket
ihan pienet hellät hetket.

Pilvi peittää taivaan sinen
sade kastaa rantakiven
aaltoilee jo veden pinta
hellekauden kallis hinta
ukkosmyrskyn lailla muuttuu
sateeksi ja lämpö puuttuu.

Kuin on helle, niin on lempi
auringossa lämpöisempi.

Tämä on rakkautta.

Mikä minut ajaa metsiin
mikä kuuntelemaan huminaa tuulten
kuusten kuisketta
haapojen havinaa
haistamaan suon tuoksun
tarpomaan sammalissa
poluttomissa
varjoisissa lehdoissa?

Mikä voima pakottaa puroille
kuulemaan veden äänet
katsomaan kuohut putouksissa
pienten purojen solinaa
koskien jylhää kohinaa?

Mikä voima vetää vainioille
valmistuvan viljan viereen
kypsään tuoksuun vehnän
rukiin täyteliäisten tähkien luokse
heinän helpeitä riipimään?

Mikä vie mansikkaisille ahoille
mikä korpien kätköihin
mikä katsomaan taivaalle
lintujen liitoon liittymään
katsellani ne tavoittamaan
sisiliskon luo kivelle
sammakon seuraksi suolle

mikä ajaa menemään
mikä jalkani liikkumaan
mättäältä mättäälle hyppimään
marjojen kypsyyttä testaamaan
koppaani keräämään
marjat ja sienet

näkemään kukatkin pienet?

Viettini vie vaaroille
samoilemaan suurille saloille
haluni halata runkoja puiden
apilankukkien seassa maata
tämän innon en halua laata
tämä on rakkautta
parasta mitä tiedän...
Se minua ajaa!

Voimapuuni.

Katsoin puuta vierellä tieni
sen rinnalla olin kovin pieni,
Nojasin runkoon usein silloin
kun kuljin puun ohitse illoin.

Se ikäväni kuuli, itkuni näki öin
kun taivas loisti tähtivöin.
Metsä tummia varjoja heitti
lumi polulta askelten jäljet peitti.

Kuin oksakseen puuhun sitouduin
kaksin käsin runkoonsa kietouduin.
Puun tuoksusta elämän vahvuutta imin
voimaansa rukoilin, suljetuin silmin.

Palaan samalle tielle, poissa on puut
ei huutooni vastaa lintuinkaan suut
on hiljainen, autio, tämä tuttu mäki,
mutta joen rannalla kukkuu käki.

Ovat uudet tiet, puita uusia halaan
mutta tänne muistoissa usein palaan.
Se minun puuni, sieluun kuva piirtyy
muistoissakin voimansa minuun siirtyy.

Kaksi lasia.

Kätesi lepäsi kädelläni
sormin hivelit käteni pintaa
pöydällä kaksi lasia
huulille nostamattomia
täynnä huumetta
elämän myrkkyä
tunteiden tappajaa
unohduksen unta.
Sivelit sormiani
tartuit lujasti käteeni
katsoit minuun
silmissäsi elämän palo
juoksimme
juoksimme pois
juomatta pisaraakaan.

Madeiran makua.

Huuliltani halusit juoda Madeiran maun
pihvin pippuri poltteli huuliasi
täydellisen päivän iltaan suli aurinko
hyväili ihoa viime säteillään
nuotio hehkui sammuakseen yöhön
nojasin vasten vahvaa rintaasi
maistoin pippurin huuliltasi
kuu kasvoi kokomaiseksi maisemaksi
yön tumma taivas vajosi katoksemme
ja peitti meidät yöhön.

Ovet.

Otin elämältä vastaan arjen ja juhlan.
Kokemukset kasvattivat;
herkistyin uuden syntyessä
ja vanhan kuollessa.
Sain lapset, lastenlapset
sain neljännen polven
pienet jalat jalkoihini
isomummi

sylissäni on tilaa
 - missä piipertävät pienet jalat.

Kyynel vierii poskelleni

elämä antaa ja ottaa
 - menetin saamastani  liian paljon.
Kasvoin vahvaksi,
mutta en tunteettomaksi,
herkkyyttäni ei mikään tapa.

Moni ovi on auki
monta suljettua,
otan elämältä vastaan arjen ja juhlan
 -  kuljen sisään ja ulos kaikista ovista.

Ehjät sillat

Muutoksen halu
elämän muutos
hyvää tekevä käännös
eilisestä huomiseen
löytöretkeilijän mielin.
Valinnan vapautta
löytäjän riemua
kaikki tiet avoinna
ehjät sillat edessä ja takana.

Maanantain sirut.

Suuret ajatukset
pienet teot
paljon tyhjiä sanoja
jonossa paperilla
niiden pitäisi puhua
sanoa julki suuret mietteet

miksi en ymmärrä.


**

Ettäkö on rikos ostaa ja maksaa
mikä siinä niin väärin menee
ihan rikoksesta syyte
kun ovat itse lakia rikkoneet

maksamaton kauppa
paperikauppa
laiton kauppa
ja  viimeistä ostajaa moittivat
rahalla maksanut ostoksensa
eikä tavarakaan varastettua

onko se ostajan vika.

**

Lasissa tilkka viiniä
itse tehtyä
makeista marjoista
rakkaudella säilytetty
rakkautta varten
rakkaus on kuollut
viini kypsyy.

**

Kaikki merkityksellinen säilyy muistoissa
lahjaksi saatu maljakko pöydällä
kaunis koru samettirasiassaan
ensi suudelma rakkaimmalta
kaikki ne ensimmäiset...
toiset ja kolmannet
joiden kautta elämää koetaan

turhat asiat unohtuvat
numerot pyyhitään pois muistikirjasta
nimien yli vedetään viiva
arvottomat helmet annetaan pois
kirjeet poltetaan

lapsuuskoti
sisarukset, vanhemmat, isovanhemmat
serkut ja suku
tärkeimmät syvällä sisimmässä
omat lapset, puoliso ja suku
osa heistäkin unohtuu
muistot kuolevat kuin kulottunut heinä
heräävät aika ajoin

yksi minulle tärkein
muistojen kultaisessa kirjassa ylimmällä rivillä
sydänverellä minuun liitetty
rakkaudella kiinni sidottu
muistonsa ei katoa
aika kasvattaa välimatkaa
kunnes tapaamme jälleen.

Outoja ihmisiä.

Kuljen kadulla
ilmeettömiä ohikulkijoita
yritän lähettää hymyn
katsovat peräänsä
outo olen
oudossa kaupungissa
outoja ihmisiä
oudoilla periaatteilla

olen tottunut tervehtimään
puhumaankin kadulla
toreilla en oleile
maailmaa parantavien joukossa
juoruista en piittaa
siellä niitä kuulisi
se oli siellä
se nai sen ja sitä
mitä ne minulle kuuluvat
outoja ihmisiä
oudossa kaupungissa

menen kotiin
juttelen naapurini kanssa
hymyilen lapsille hiekkalaatikolla
nostan ja keinutan pienintä
kannan vanhuksen kassin kotiin
saan hymyn palkaksi.
Olen kotona taas.

Kesäaamu

Kesäaamu.

Suuri rauha ja hiljaisuus,
vain tuuli lehvissä puhuu.
Kesäaamussa kello kuus
pesäpuussaan pöllö huhuu.

Polku on kulkijain tallaama
hirven jälkiä täällä näen
suurten kuusien varjostama
vie suolta laelle mäen.

Suon kosteus ilmassa väreilee
pihkan tuoksua tuuli kantaa
järven takana kylä heräilee
polku kulkee lähellä rantaa.

Joutsen lipuu veden pintaa
pois rannasta poikaset vie,
silkkiuikku peloissaan sukeltaa
pinnan alle käy linnun tie.

Pieni vastaräkki  rannalla visertää
laskee pyrstöä, nostaa rintaa.
Veden pinnalla aurinko kimmeltää
lentää pääskyset liki pintaa.

Säälin tuntein.

Taakan kantoi harteilleni
kun olin suruni läpi elänyt
päässyt upoksista pintaan
ripustautui painoksi harteilleni
syytti ja soimasi
vaati ja uhkasi
yritti upottaa minut
syvään kuiluun syöstä
kuin haukka raadon repiä

sydämeni itkee
itkee kyynelittä
kun on pakko olla kova
iskeä nyrkki pöytään
ottaa ohjat käsiin
näyttää oma vahvuus
ylitseni ei kävellä
rangaistuksetta.
Säälin tunteettomuuttaan
toivon hänen selviävän
omista vaikeista hetkistänsä
polku on pitkä..
takaisin paluuta ei ole.

Sauna asiaa ennen muinoin.

Pian on saunassa se sata astetta jonka vaadin.
Tässä juuri illan ohjelmaa laadin
ja huomaan ettei selänpesijää mailla halmein
ois hyvä neuvo tähän kaikkein kallein...
Ei auta vaikka juoksin tielle huutain; Tänne päin!
Naapurin koiran jolkottavan vain siellä näin.

Vaikka lupaan selän pestä pesijältäni
ja sais aamusella herätä mun viereltäni
ei, ei kuulu pesijää, ei pestävää..
ja ohjelmatta taas ilta tämä jää.

On laudeliina puhdas, valkoinen ja pellavaa
on haudottuna vasta, kiukaalla makkaraa
ja juotavaksi.. sitä mietin mitä hyvää ois
luettelosta jos jättäis oluenkin pois.
Jos tulossa jo olet.... juokse, vastaan tulen sua
vaan harmin paikka, ethän sinä tunne mua...
Mutta kerrankin, ota riski, ethän tietää voi
milloin pienet kellot lemmen kielin soi...
Se sattuahan vois saunan lauteillakin, eikö vain.
Taas aivan pienestä mä jutun aiheen sain
ja kaipaan selänpesijää, kuin sinä siellä
mutta ei näy yhtään tulijaa viell'tuolla tiellä.

K.Järvinen 2004

Vahaa en ole.

 Sula voi ei pysy veitsellä,
mutta olen vahaa käsissäsi

vaan en vahaa ole
oma tahto minullakin
taipuu
venyy
vaan ei vahamaisena
patsaaksi taivu.

Annathan lantin puolestani.

Kirjavassa puserossaan vanha mies
pienellä eläkkeellä hän kenties
maaseudun taajamassa asuu ja elää
roskapöntöistä tumppeja etsii, kerää.

Vesisade piiskasi miestä ja pihaa
hän kääräisi hiukan puseron hihaa
työnsi kätensä syvälle roskikseen
nosti jotain esiin katsoakseen.

Huoltoaseman kahviossa ruokailin
säälien miehen toimia katselin
pihan roskapöntöt hän toivossa rahan
vaiko täyttääkseen tyhjän mahan

tutki tarkoin pöntöt pohjaan asti
maastakin irtoroskia melkoinen lasti
käsissään roskapönttöön siirtyi
silmiini hänestä hyvä kuva piirtyi.

Söin loppuun lounas  annokseni
menin sateeseen, miehen etsiäkseni
lounaan hänelle olisin maksanut
mutta en miestä katseellani tavoittanut.

Tuli paha mieli kun hän oli mennyt
miksi en ruokailuani keskeyttänyt.
Jossain tänäänkin kulkee vanha mies
osuu sinunkin silmiisi kenties

jotain rahan arvoista etsii roskista
voitko luopua muutamasta lantista?
hän ei kerjää, hän roskiksia kaivaa
kun en löytänyt häntä…
se minua vaivaa.

Ehkä jos kun:

Jos
pieni sana
suurissa asioissa
ehkä
jos silloin olisin sanonut
ehkä olisivat ymmärtäneet
jos olisivat kuunnellet
ehkä eivät vain välittäneet
jos ovat sitä mieltä.

kun
se oli siinä
jos ei olisi otettu pois
olisi se siinä
kun sitä tarvitsen
ehkä joku sen otti
jos luuli omaksensa

niin ne asioita tulkitsevat
pienet sanat
ehkä tarpeellisiakin
jos niitä käytetään
kun halutaan selvyyttä.

Kohosi siivilleen.

 Tänään ajattelin kuolemaa
omaa kuolemaani
siirtymistä toiseen ulottuvuuteen
hengeksi henkien joukkoon

onko kuolemassa elämää
tiedänkö milloin on aika
milloin pitää luovuttaa

tapaan usein kuolleen mieheni
hän opastaa minua
kulkee edelläni
epävarmuuteni tueksi tulee
ja jättää minut yksin.

Istuin  pysäköidyssä autossa
hän puhui minulle
liikennevirta kulki ohitseni
nytkö on aikani
haetko minua
kuulitko, aamulla sanoin nimesi
olet onnellisessa asemassa
sinulla ei ole huolia..

pieni västäräkki laskeutui
kulki autoani kohti
visersi, visersi
tuli lähemmäksi ja visersi minulle
nousi siivilleen
palasi kerran ja meni
sanovat minua hulluksi
kun uskon tuohonkin

minulla on vielä matkaa jäljellä
lintu kohosi siivilleen
ei vain juossut pois.

Unelmamme kuoli.

Siinä Matkakeskuksen ovella tapasimme
joimme kahvit rauhattomassa voileipäbaarissa
tutkimme arasti toistemme ilmeitä
kuuntelimme lausuttuja sanoja
aiemmin toinen toisemme sieluun kirjoitettuja
puhuttuinakin sanat satuttivat
sielunkumppani
siinä hän istui vastapäätä

kävelimme ulos isosta aulasta
juna jyristeli raiteelle
purki lastinsa ja otti uuden
seisoimme katsellen hälisevää joukkoa
halusimme paikan jossa voi puhua
kuulla toisen äänen
tarkkailla tilannetta
selvittää sekaista vyyhtiä
junan vihellys puhkoi ilmaa
me toistemme tunteita

asuin hotellissa
siellä on rauhallinen ravintola
loosheja pehmein istuimin
lounaskin maistuisi

lounaan ohessa puhuimme
puhuimme aukkoja toistemme sydämiin
vertavuotavia tunteiden haavoja
en halua hajottaa
en, en voi luvata
pidän sinusta Jammuvaari
rakastan sanojasi, tunteellisuuttasi
kaikkea sitä mitä löysin sanoistasi
niitä kaipasin, niihin rakastuin

en vain halua enempää haavoja
haavoitettuun minuuteesi
hän lähti ja palasi
loukkasi ja aneli anteeksi
anna anteeksi älä luovuta yrittämättä

kehoitin sinua antamaan anteeksi
rakentamaan vanhalle perustalle
36 vuoden yhteiselle matkalle jatkumaa

Halasimme hyvästiksi kyynelsilmin
teki niin kipeää sanoa Hyvästi
vaikka tiesin
en olisi koskaan onnellinen
jos ottaisin kiinni ojennettuun käteesi
jos kuuntelisin ääntäsi
joka rukoili, jätetään kaikki
karataan yhdessä.

Käännyin aulassa kohti portaita
seisoit ulko oven luona
pyyhit kyyneliä poskiltasi
En ikinä unohda Sinua, sanoit,
avasit oven
astuit ulos aurinkoon
kohti sitä menneisyyttä josta tuli uusi tulevaisuutesi.

Nousin portaita huoneeseeni
istuin ikkunassa katsellen tummuvaa taivasta.
Kahden ihmisen yksi unelma oli kuollut.

T....v....  joskus muinoin...

Tekisi mieli.

Tekisi niin mieli
ihan kielellä maistuu
kaikki sanat
lempeät ja makeat
rakkaudesta puhutut
tekisi mieli sanoa
puhua uudelleen ulos.

Tekisi niin mieli
ihan kielellä maistuu
katkerat sanat
myrkkyä mielelle
haavoja sielulle
tekisi mieli sanoa
puhua kerrankin ulos.

Tekisi niin mieli
puhua rakkaudesta
halata lapsiasi
avata ovi yhteyteen
tekisi mieli tehdä
tehdä kerran vielä
tekisi niin mieli

olla olemassa.

Ruusun juuret.

Ruusun oksia pihalta
juurineen revittyjä
vesiämpärissä.

Kenen pihalle istutan
kenelle kukkimaan

vienkö haudalle

istutanko elämän muurille
kukilla koristamaan
tummaa tietä.

Paras niin.

Ei, ei tyttö soita
hän kirjoittaa
julkaisukelvotonta
mielestäni
katkeruuksissaan

kukin syö keitoksiaan
kylpee omassa ammeessaan
ja lämmittelee
omien ajatustensa loisteessa
se on paras niin.

Poika ja äiti

Poika soittaa aina aikaisin

viiden maissa
kaksi aamuvirkkua
poika ja äiti
parantaa maailmaa
ja toisiaan

puhumalla
toistensa sieluun
rakkauden sanoin.

Metsäsika.

Metsäsika.

Hiekkakuopan reunalle
pysähdyin reppuineni.
Kahvia pullosta mukiin
voileivät esiin
naama aurinkoon
oi tätä onnea
rauhaa
hiljaisuutta

sieniä kopassa
marjoja ämpärissä
eväät ja kahvi

risu katkesi
käännyin
mikä ihmeen möykky
ruskea karva
lähestyy
nuuskii ilmaa

jähmetyn paikalleni
metsäsika

pihallemme joskus tuli
tuollainen peto
petoa silloin koirakin pakeni
jalkoihini tuli turvaan

iso on kooltaan
villisika
ja mukana kolme pientä
pakko oli nousta seisomaan
pakenivat
peräkkäin juoksivat pois.

Löysinhän minä pesän
kolon rinteessä
siellä imivät pennut emon tissiä
elämän ihmeitä
villejä eläimiä

häiritsemättä perhettä
keräsin sienet
noukin marjat
miettien
kumpi pelkäsi enemmän.

Riita.

Varsinkin varis
viheliäinen naapuri
korpin lisäksi.
Molemmat huutavat
riitelevät
raatelevat kuollutta jänistä
auton yli ajamaa
tappelevat nälissään.

Yksi jänis
kolme korppia
kymmenen varista
jakaisivat tasan
kaikille riittäisi
huutamatta
raakkumatta
riitelemättä.

Niin tuli ilves
komeasti asteli
katseli ympärilleen
vei koko raadon
korppi rääkäisi paetessaan
pettymystä varikset raakkuivat
ja riita lintujen välillä jatkuu
jänis lie syöty
nälkäisiksi jäivät
riitapukarit.

Olisivat jakaneet saaliin
ihan salaa
huutamatta.

Oman lakinsa laativat.

Puolison kuolema
huomisteni kuolema
muistojen kautta elämään
uppoaminen
usvaan hukkuminen
kantojen kivien yli
kosken partaalle
kuohut ja pelko
elämän pelko

taistelu minuudesta
etsimistä eilisistä
muistoista
yksinäisyyden hedelmät
sanat paperille
mielikuvat ja haaveet
kuin virtaava puro
vailla patoja
kaikki tuska ulos
uusille oville
avoimille porteille
pois kuolemasta

minuuskin on olemassa
kunnes taas lyötiin
sinä et omista
et sinä voi
itseäs ajattelet
ahne ja itsekäs
sait vain asumisoikeuden
minä määrään
minä en lähde
asumme täällä
et voi häätää...

kuulin ja kuuntelin
taistelin henkisesti
olin oikeassa
mutta sota ei lopu
lasken ilmat pihalle
menen sinne ja...
sota jatkuu

minun elämäni
kiertolainen
ilman osoitetta
minua ei ole olemassa
ei minulla ole rikosrekisteriä
en ole henkilötietorekisterissä
en osoiterekisterissä
nykyajan irtolainen
vihattuna
oikeuksiensa puolustajana
miettien
mikä on heidän mittansa
mikä on katkeruuden mitta
kun pyrkivät voittamaan lainkin
omistaja ei määrää
on heidän lakinsa.

Tahtoisin olla

Pakatut painolastit.

Huolilla pakkasi matkalaukkunsa
surut taitteli nenäliinaan
ikävän pieneen pussukkaan
kateuden kannelliseen tölkkiin
kääräisi vihan villasukkaan
pehmitti pahan pumpulilla
kaiken pakkasi huolella

matkalle lähti
yön selkään suunnisti
pakattua laukkua raahasi
toisia tiellä tapasi
laukkuja raahaavia
pussukoita kantavia
elämän iloa etsiviä

yhteinenkö on määränpää
kaikkiko sinne yrittää
laukkuinensa
pusseinensa
itkuinensa
vihoinensa
elämän janossa
kulkevat jonossa

läjäksi laukut kasattiin
asioille kiiruhdettiin
vielä jotain tekemättä
laskuja maksamatta
terveiset lähettämättä
hyvästit jättämättä
lähtökin myöhässä

maksettiin elämän velkoja
perittiin saatavia
annettiin anteeksi
laukuille palattiin

omaansa kaikki hakivat
nostivat ja laskivat
ottivat ja jättivät
löytämäänsä pettyivät
mustia laukkuja
punaisia kasseja
kirjavia pusseja
makasi maassa massoittain
kiire, kiire, etsitään omaa

huolien täyttämät laukut
surujen pussukat
itkuista kostuneet liinat
vihojen villasukat
sinne jäivät lähtöasemalle
ilottoman elämän pakkaamiset

kaikki olivat valmiina
laukuitta lähtemään
kevyesti uutta kohti
painolastitta lentämään.

Sieluni.

Elämän kulkua.

Olen kuin kevään ruoho
uteliaana katselen ylös
pilvien purjehtimista taivaalla
odotan sadetta
huokaan auringossa
saan väriä
ja hiljalleen lakastun
vajoan vasten maata
kevään elämä
kypsyy kesässä
ja vajoaa syksyyn

elämän väreissä
kaikkien sävyjen kautta
mustaan multaan.

Veteraanijuhla.

Kangasniemeltä meitä oli 4 henkinen ryhmä talkoolaisena Veteraanijuhlassa.

Tässä tilassa oli kattaus 850 henkilölle kerrallaan, kun pöydät tyhjenivät, tarjoilijat kattoivat uuden kattauksen. En tarkkaan tiedä kuinka monta henkeä tilassa ruokaili, mutta meitä talkoolaisiakin oli kymmeniä, lisänä varusmiehiä, ainakin Vekarajärveltä. Kivoja, kohteliaita ja uutteria poikia.

Veteraaneille kunniaa ja kunnioitusta kaikkina päivinä.

Lapsuuskotia muistaen.

Lapsuuskotini piha
pieni pläntti pellon reunaa
navetta ilman karjaa
sauna sisäänlämpiävä
vesi naapurin lähteessä
kantamalla sisään ja ulos
puuseen seinässä rautakoukku paperille
”silkkipaperia” kovaa ja kylmää
tai sanomalehteä - sitä varten –
 vuokramaalle rakennettiin pirtin puoli
toiselle kammari
ja käännettiin pottumaata
pienen pihan keskelle
navetta purettiin
se vanha tupakin
pakkilaatikkolaudoilla vuorattu tupa
porstua ja kamari koivujen alla
sekin väistyi mummon ja papan aikana

mitä oli lapsuus
työn opettelua se oli
hyvää opetusta
osaan sen taidon
niin me kaikki viisi lasta
kurissa kasvatetut
herran nuhteessa
onneksi

ahdas koti
kaikille sama tila
sosiaalista kasvamista pienessä Pisteessä
Korven kasvatti
pellon kyntäjä
aikuistumaan maailmalle
tässä olen
juureton, koditon
maailman poluilla kasvanut
kynsiäni polttamatta
mökistä taloon
talosta taloon
elämän kiertolainen
etsii paikkaansa

kunnes huomaa
tässä olen
juureton puu
juurettomuutensa hyväksyen
sirpaleista kasattu minuus
jonka etsivä sielu lepattaa
laskeutuu polvilleen
kiittää elämän jokaisesta päivästä
jotka kasvattivat kohtaamaan vaikeatkin hetket.

Unen kulku.

Unessa olen lähelläsi
lämmin ihosi tuoksuu puhtaalle
käännyn sinuun päin
katselen nukkuvaa miestäni

jostain kuuluu lapsen itkua
ensimmäinen lapseni
olen isossa huoneessa
Kuhmoisten sairaalassa
siinä sinä seisot vierelläni
ja yhdessä katsomme tyttöämme

joka onkin poika
keskospoika
keskoskaapissa letkuissa
kuin pieni nukke
siinä hän on edessämme

tartun käteesi
katson sinuun päin
äitihän se siinä
hengityskatkoja kuuntelen

ja pieni tyttö itkee
äiti repi tukasta
se huutaa ja hakkaa
saanko tulla teille
ja hänellä on lapsi
lepää rinnoillansa
äidinmaidolle ja vauvalle tuoksuvana
pieni mustapää
hymyilee nukkuessaan

kosketan miehen ihoa
se on kylmä
huudan, huudan miksi
ja herään huutooni

taas kerran elin vuosikymmenet
 yhdessä yössä.

Pettämistä yössä.

Viime yönä
petin miestäni
ensimmäisen kerran
 Tangokuningas Jarin kanssa
hänen vieressään nukuin
tarjoilin aamulla kahvia
vain sinistä maitoa kahviinsa

ei ole minulla
ei kinkkukaan kelvannut
lähti juomatta
punaisella maidolla

palasi leikkaamaan pihanurmea
pitkäksi venähtänyttä
hehtaarin kokoista
koneella huristeli

toinen mies toisella
kaatoi heilimöivää heinää
kesä tuoksui

kävelin korkokengillä
liha kypsyi  grillissä
huoneen kokoisessa
sinne oli ovia
saranoilta nostettuja
sisällä puhuttiin kielillä
mies on makea sanoivat

minunko mieheni
ei minulla ole miestä
päivällä ei ole
petin häntä
ja nautin siitä

viime yönä
heinää ja lihaa
kaadettiin ja himoittiin
petettiin ja petyttiin

ei miestä
ei sinistä maitoa
pettäminen
ei se niin vaikeaa ollut
vaikka pelkäsin

jos mies saa tietää!

Tilkkuja toukokuussa.

Tilkkuja.

    I
Musta puku
 - surupuku -
puin sen ylleni sinun vuoksesi
haluan surra sinut pois
haudata ajatuksistani
unohtaa
pyyhkiä
kuin turhat sanat päiväkirjasta.

    II

Tarot korttien Kuolema
ei ole kuolema
vanha jätetään
haudataan menneet

tornit sortuvat
muurit kaatuvat
poltetaan rovioita
menneet unohdetaan
tehdään
uudelle tilaa

Kuoleman kortti
kohtalon jakaja
 - jos uskallat
murskata menneisyytesi.




      III

Halusit tavata
tutustua
tulla elämääni

tapasimme
tutustuimme
elämääni et pääse.

     IV

Toinen tietää
toinen haluaa tietää
ja haluaa se toinenkin
vaikka on tietävinään
kaikesta kaiken
toisenkin tietämät
luulee tietävänsä
aina oikeassa

näyttää viisaalta
tyhmyyksissään
tietää kaikki
tietämättäänkin
ja kuitenkin kyselee.

      V

Arasti kosketit minua
tervehdit kohteliaasti
kuulumiset vaihdettiin
tiesimme molemmat
siinä hetkessä
tärkein jäi sanomatta

lähtiessäsi
oven juuri sulkeutuessa
sanoit; Tiedäthän,
koskaan en voi sinua unohtaa.

      VI

Makasimme vierekkäin sohvalla
kuin niin monta kertaa
kuuntelimme nauhalta musiikkia
poikasi soitti ja lauloi
laulun sanoissa kaihoa,
rakkautta
ikävää

sävelet viipyivät huoneessa
me olimme hiljaa
yhdessä
ja niin yksin.
Sinä olet suljettu
sisällesi en löydä ovea.

       VII
Taulussa tunturit
yön sylissä
harmaata ja mustaa
kuu kelmeänä
kelojen takana
puolella naamalla
porotokkaa kaitsee
-
maalarin Lappi
postikorttimaisemaa
ei sitä eletä
sitä katsotaan
maisemaa
toisella silmällä

ihmiset ovat kuolleet
tauluissasi
hankien alle
siniseen hämärään
kuun varjoihin
jäätyneisiin tunturipuroihin
heitä katsotaan
muistovärssyissä

taide on toista
sitä katsotaan sillä silmällä

elämää sillä toisella
arkisella

puutteen takana rikkaus
elämän rakkaus
kaikilla väreillä
ilman kehyksiä.

      VIII

Voiko huominen kuolla
katoaako se
jääkö tulematta
minne se menee?

Onko se eilisen toissapäivä
huomisen eilinen
tämän päivänkö huominen
kun yö nukutaan?

Lennän kaukomaille
siellä on eilinen
missä on tänään
onko se huomenna?

Kuoliko huominen
elinkö sen lentäessäni

lensin ylihuomiseen
toissapäivän kautta.

         IX

Uuteen aamuun
herää rakkaus
silmuina oksissa
oraana maassa
linnun laulussa
auringon paisteessa
tässä aamussa

silmiesi sini
hymy huulillasi
pehmeä kätesi
vahva vartalosi
valmiina rakastamaan
uudessa aamussa
heräävää rakkauttasi.

        X

Kirjoitin kirjeen
sanoin paljon
enemmän jätin sanomatta
kuuntelin
vastauksessa välttelyä
kieltämistä
selittämistä

vain sekö on hyvä
että sinä viihdyit
minä en
ahdistava ilmapiiri
puhumattomuus
läpinäkyvä teeskentely

paska reissu
selittelyt eivät auta
kirjeet on luettu
asia arkistoitu.

Sisällötön laulu.

Radiossa soi
tyhjänpäiväistä
sanoja peräkkäin
tarinatta
sisällötöntä sanajonoa
uutta musiikkia
iskelmää
kuinka iskelmää tansitaan
haluan tanssia
tyyny kainalossa
pehmeä untuvatyyny
petikaveri
se karkaa yöllä

tanssiessa aamubalettia
iskelmän mukana
väärillä askelilla
tahditta
petikaveri vasten poskea
musiikki ärsyttä
huono musiikki
kuikkuisena
tahtini kiihtyy
liikkeet ja taivutukset
kehokin reagoi

venyy joka suuntaan
kiukku lisää voimia
adrenaliini virtaa
pulssi kohoaa

aamun tanssi
äänettömin askelin
tyyny vasten rintaa
kainalossa

musiikki vaihtuu
soi vanha valssi
tango... Mustasukkaisuutta

sanoissa on sanoma
elämä
niissä vanhoissa

mitä on iskelmä.

Unikuvat

Unikuvat ja unelmat

Kuin kissan unta,
kuin hereillä,
kuitenkin nukkuen.
Kuvat kulkevat mielessä kun suljen silmäni
tai, kun ne ovat juuri sulkeutumassa...
niissä leikin lapsena, niissä tanssin nuorena
niissä ei ole varjoja, vain valoa
kuin laaksossa kulkijalla
aina valoa ylhäällä, kuin toivo.

En ole hukassa
vaikka etsin yhä tietäni...
Rakennan huomisia
eilisen kivijalalle.


Kylmä käteni etsii kättäsi
 lämmintä poskeasi
sormieni lomaan ottaisin suortuvasi
kuljettaisin sormeani kasvojesi uurteissa
elämän uomissa, naurun luomissa
sivelisin hellästi huuliasi
ja saisin sinut hymyilemään
voisin nähdä elämän ilon
tuntea ihosi lämmön
ja herätä aamuun vierelläsi.

Kuorma.

Elämän Herra
antoi
 mahdollisuuden

vain yhden

ei peruutuksia
ei palautuksia
ei tilausvahvistusta

minkä sait
se on
minkä teit
se oli

jos elät eilistä
olet myöhässä
aivolohkosi
jumittaa muistoihin

niidenkin kuuluu tulla
aamulla muistat illan
illalla aamun,
mutta et huomista muista.

Elämän Herra
antaa tämän päivän

tee tässä ja nyt
käytä hetki ja hetket
kaikki
saadut lahjat
kyvyt
ja taidot
ota esiin minuutesi
jaa jaettava
pidä salattava

elämä muovasi sinua
kypsytti
kovetti
ja opetti.

Nyt on Sinun aikasi
tämä hetki

ikuisuutta
ei kukaan näe
huomisesta ei tiedä.

Elämän hetki
on juuri tässä.

Haapa riihipellon reunassa.

Riihipellon reunassa
vanha haapa
helisevin lehdin
vienossa iltatuulessa
soitti sävelet sieluuni
lehvistön värähtelyt
 sointuina soivat

lehtien lomasta
sanat lauluuni keräsin
mustarastas huilua soitti
rumpuna riihen ovi
saranat ruostetta naukui
riihipellolla kesäiltaan
soi komea konsertti

ei soi ääneni  Edith Piafin lailla
en Pariisin kaduille
laulamaan kelpaa

ei haapani soittele siellä
missä paukkuvat pakoputket

en riihipeltoa katuun vaihtais
mustarastaskin melua kaihtais.

Soi haavan lehdet illoin
yön hämyssä väräjää

kuin ristiin naulitun tuskaa
kertoi mummoni  tarinan

 taas helkkyen lehvistö soi
tuuli herkimmät sävelet toistaa

muistot  riihen ovelle kantaa
luo kuivuvan viljan tuoksun
ja haavan lehtien soiton.

Sanoja Sepolle.

Ajatuksia  Sepolle.

Istun rinnallesi
otan kätesi käteeni
eikä sanoja tarvita.

Näen kyyneleen jäljen poskellasi
siihen kuivuneen....
katumuksesta syntyneen
raastavassa tunteessa vuotaneen
sisimpäsi lämmöstä kertoneen.

Valossa se kimalsi kuin timantti
pimeässä kosteana pisarana
silmäkulmaa polttaen
mielen paatoksesta nousseena
julki puhumattomana ajatuksena...

Istun viereesi
otan kätesi käteeni...
olemme ihan hiljaa
et tunne kättäni
etkä näe kasvojani

en jää elämääsi ihmisenä
vaan ajatuksena
jonka muistat
kun tuntuu pahalle,

kun sanotut sanat painavat mielessä
kun haavat vuotavat
ja kyynel on tuore...

Silloin istahdan viereesi
otan kätesi käteeni ja sanon;
Elämä satuttaa......

Runoratsu.

Runoratsu.

Kulki laukaten runoratsu
loimu talvinen hulmuten.
Monen moni juhlakutsu
sai kulkemaan laukaten.

Vaihtui pirtti pienoinen
saliin isoon, juhlavaan.
Meno, kiire alituinen
sai ratsun uupumaan.

Joulu saapuu valoineen
nyt aika on hiljentyä.
Sen sanomaan, lauluineen
aika taas on syventyä.

Talven tähtitaivaan
kun suo pakkasyö,
ratsua silloin vaivaan
sen alkaa uudelleen työ.

Olisit edes kiittänyt.

Edes kiitoksen verran
olisin ansainnut
ettenkö mitään antanut
en ymmärtänyt
en auttanut.

Jääköön viimeiseksi
osanottoni
onnitteluni
valitteluni
ei tule tavaksi
näkyä
kuulua
tuntua
 älä pelkää
jäljetkin jäätyivät.

Yksinpuhuja

Hullu nainen
puhuu yksin
kenelle puhunee
kotona ja kaupassa
mutisee mennessään
yksineläjä

puhekaveria kaipaa
niin sanoi eilen

puhekaveria
kun koiratkin kuolivat
vanhuuttaan
johan tästä joutaisin
-
vanhainkotiin en mene
höperöitä siellä
puhuvat yksinään

voi tätäkin päivää
pyhäkö se
puhelee itsekseen
leipäpalaa jyrsien
 huonoilla hampaillaan
-
kuka niitä
hampaita
kun vielä irti saa sanoi.

Hulluksi sanovat
maisterisnainen
silloin nuorena
ihan opettajana
elämäntyönsä alkoi
tuli äitiä hoitamaan
korpeen
halvaantunutta
puhumatonta äitiä
jolle puhui lakkaamatta
selitti säät
leipomukset ja sopat
kun ei tiennyt ymmärtääkö se
puhui puhumisen riemusta
kuin lapsille koulussa.

hulluksi sanovat
korvessa elänyttä
köyhtynyttä maisteria
yksin puhujaa

saahan sitä itekseen puhua sanoi
haukkasi palan leipää
mutisi mennessään

puhekaveri
se se olis
jos vielä koiran…

© K.Järvinen  2014

Naamion takana itken

Minulla on naamio kasvoillani
sen takana itken
itken menetettyjä eilisiä
unelmattomia huomisia
hukattuja hetkiä
joiden ohi kuljin pysähtymättä.

Itken onnettomien kohtaloita
sotien uhreja
vainottuja uskon vuoksi

itken heitä jotka menetin
kuolleina ja elävinä

itken ja katson näkemättä
umpinaisen naamion takana
siellä näkee sisimpäänsä

itken herkkien tunteiden itkua
kokematonta rakkautta
jonka ohi juoksin
uskaltamatta syöksyä
hypätä kuohuvaan koskeen
tunteita vastaan
tunteettomuudesta itken
omasta kovuudesta
omasta hellyydestä
anteeksiannosta
en osannut valita oikein.

Naamiotta nauran
nauran koetuista iloista
hulluuksista joita tein
joita teimme yhdessä

nauran lapsen ilosta
isovanhemman sylissä
nauran lapsen naurua

ja itken ikävää
kaulalle kiertynyttä kättä
itken tavoittamatta iloa

suru asuu naamion takana
ulos voi nauraa
ilotonta iloa
hymyn ylettymättä silmiin.

© K.Järvinen  2014

Sovitut asiat.

Illalla menemme tanssimaan
joukolla
nautitaan lomasta

makasit vuoteella
pukeuduin
olin valmis
tansikengissäni
kesämekossani

makasit yhä
odottelin
istahdin parvekkelle
menemmekö
lupasimme

en jaksa
mennään toiste

tuolloin kävin läpi tuntojani
minä olen väärässä seurassa
ollut kaiken aikaa
avasin silmäni
menin yksin.

Ovet paukkuivat
suihkuun ei pääse
ulos ei jaksa
syö liikaa
aina jotain

sovitut ajat
luvatut menot
vastaukset
hiljaisuus
kiukuttelu
kiitos ja näkemiin.

Osaan yksinkin
kiukutellakin
mutta puheeni pidän.

Huoleton hullu

12. syyskuuta
Huoleton hullu
Osaisinpa olla
hullun huoleton
onkia ammeesta
puhua nukelle
piirtää seinälle
ja jättää huolet.
Silloin olisin
huoleton hullu
onnellinen onkija
saaliinsaaja sanoilla
taivaallinen taiteilija
velaton ja varakas.
Voisinpa heittää
huoleni hevoselle
vahvemmalle taakkani
onnellisna odottaa
pientä kiitosta
uhrauksista monista
palkkiota panoksesta.
Tässäkö viisaus?
Omalla panoksellaan
jokainen selvitköön
laskunsa maksakoon
sotkunsa selvittäköön
riitansa ratkokoon!
Taidankin olla
oman onneni tuhooja
huolien kerääjä
taakkojen kantaja,
kuuntelija, auttaja,
opastaja, ohjaaja,
pankkiiri, puolustaja,
olkapää ja kuuntelija...
mistä ne itselleni
kun toisille omani.
Osaisinpa olla
hulvaton ja huoleton.

Vuoden kulkua.

Vieri vuosi verkkaisesti....
karta kiire kantapäistä
torju turhat touhotukset
karkoita katalat kaveeraajat
anna eine aaamuinen
illallinen ehtosella
syödäkseni, juodakseni
ravitsevaa terveellistä
tuoreutta tuoksuvaista
liikoja herkkuja karta.
Sauvat käteen sovittele
luonnon ihmeitä ihmettele
kävellessä metsäteitä
hiihtäessä saloissa.
Avaa uksi sivistyksen
portti pimeydestä
näkemähän, kuulemahan
kehitystä seuraamahan
kulje silmät avoimina
pidä korvat kuulevina
säilytä muistikin terävä.
Jopa tuota kokeilin
kilometrejä kuljeskelin
askelia laskeskellen
kaloreita kulutellen
toiveissa kevyt keho
haaveissa hyvä olo
jonka sainkin saaliikseni
lihaksille liikettä
väsymykseen lääkettä
ihanasti ilmaiseksi
ihmismielelle iloksi
koko keholle nautinnoksi.
Kulje vuosi verkalleen
kasvata mieleen tyyneyttä
poista pahat päivät
kolotukset kehostani
tyytymättömyys olostani
koko vuoden varrelta
huonot päivät hävitä
pienet kivet polulta.
Anna pysyä isojen
niiden päältä katselen
menoa maailman muun.
02.02.2008 K.J.

Noidat näkevät

Maiseman ylle pimeä laskeutuu

noidat tanssiinsa valmistautuu,

kaavuissaan haamujen lailla

kaikkia estoja vailla

taika  juomia maistelevat

suitsukkeitakin haistelevat

taikojen tekoon saavat voimaa

eivät koskaan toistansa soimaa

yhteinen suunta, taian teho,

liikkuu kädet, liikkuu keho

taikajuomaa sekoitellen

tehoa kissaan kokeillen.

 

Kissa vain hetken on leikistä pois

kuin sillä yhdeksän henkeä ois

huumattuna kissa naukaisee

silmät isoiksi aukaisee.

siitä sen noitakin huomaa

tätä  vahvaa taikajuomaa

pirskotella voi ihan kaikkialle

sateen joukkoon ja hangen alle

kukaan ei pakoon

edes kallion rakoon

pääse tämän juoman taikaa

ilon laulut kaikkialla raikaa.

 

Tuolla luuraa äreä ukko

kädessä vanha munalukko

tuolla taas naurava akka

kainalossaan jauhovakka,

reipas mimmi juoksee tiellä

toisenkin näkee siellä

yhden mummon ikkunan alla

ruusut on tappanut halla

vaari tuossa piippuaan täyttää

kivaltahan tuokin näyttää

tuolla paloi pohjaan velli

huolimaton oli taas Elli.

 

Noidat lentää ja katsastaa

luudalla taitavat ratsastaa

lepakoita väistellen, huutaen yössä

liikkuvat taikojen salatussa työssä.

lentävät, liitävät  tuulessa

ilkikurinen hymy huulessa

vaihtavat hyvän ja pahan

antavat köyhille rahan

naurua itkeville  ilokseen

sorretuille kiitosta kerrakseen.

Jos ei huomannut sinua kukaan

mene  lennolle noitien mukaan! 

Häätöhommat korvessa

Häätö hommat korvessa.
Kirjoittanut: K.Järvinen  26.4.2005
       

 Kyyhkysiä jurppi,
kun kesyttämätön korppi,
teki kuusikon keskeen pesänsä.
" Tuossako aikoo viettää kesänsä? "
" Kokouskutsu on laadittava,
häirikkö pois muuttamaan vaadittava, "
huusi siihen teerikin,
kesken lemmen leikin.

" Kaikki koolle.
isolle kannolle!"
kuulutti joku raikuvasti
ja ääni kuului korpille asti.
Kuin taikavoiman vetämänä
tuulen puskan lennättämänä
tuli korppi ensin.
" Heti tänne lensin."

Aurinko paistoi..
ketulle nauru maistoi;
" Pitäisihän sinun se tietää,
ääntäsi emme voi sietää.
Kanna risusi kauemmaksi!"
Muuttui korppi hurjemmaksi,
iski jalalla maahan;
"Täällä mystinen meno,
sanoi muinoin jo eno."

"Jos mykkä oisin,
silloinko voisin,
rauhassa asettua asumaan
ja tyttökorppia kosimaan?"
Teeri lehahti lentoon tuhahtain;
" Tuo oli rehentelyä vain."
Mystinen meno…
ja muka korpilla eno..

Korppi komennon piti,
ilmi riita jo iti,
kun oravan töistäkin haastoi;
" Tuokin tuossa, sarkahousut raastoi,
repi pyykkinarulta pois,
kuin ei muuta pesään tuoda vois.
Minuako määräilette
kukkoina hääräilette?"

Korppi pesän tekoon,
toiset eläimet kokoon,
ja supatuksen seasta selvän sai,
se oli kettu joka puhui, niin kai;
" Ei lähde korppi, ei muuta pois,
oi, kunpa jo syyskuu ois,
niin korppikin vihneitä yskisi
ja tienoo hetkeksi hiljentyisi."

Siellä korvessa taas
on rauha maas..
Hautoo munia korppi ja muut
on pesäpuina monet puut.
Kuulet kyyhkyn kujertavan,
korpin rumasti raakkuvan,
ja asuvat yhä vain
 siellä kaikki rinnakkain.

Linna ei ole koti.

Linnan monissa huoneissa vaelsin
komeita tauluja seinillä ihailin.
Joka askeleen toinen seinä toisti
isot kristallikruunut katoissa loisti.

Täällä ikävä asuu ja tyhjyys huokaa,
tänne elämää ja lämpöä tuokaa.
Kantakaa tänne edes sohva sisään
sen päälle pehmeät tyynyni lisään.

Täällä asuu raha, mutta lämpö puuttuu
täällä iholle kylmä tunne juuttuu.
Ikkunoista sisään pääsee vain kalvakka valo.
tämä linna, kuin asumaton tunteiden talo.

Monen tyhjän huoneen kautta kuljin
monta ovea aukaisin,  ne perässäni suljin.
Palaan puistoon ja kuulen lintujen laulun
en muista edes maalaajaa  kalleimman taulun.

Korttitalo

Rakensit korttitalon
unelmista
oletuksista
laskelmista

rakensit sortuvan talon
omille unelmillesi

minä pyysin vain pienen kolon
hetken aikaa
ajastasi
arkeeni

en sinua taloinesi
menohaluinesi

levottomuus  asui  talossasi
rauhattomuus lähelläsi

puuttui kodin lämpö
kahvikuppi pöydällä
lämmin peitto sohvalla
odottamassa illan viileyttä
steriilissä korttitalossasi
huokui asumattomuus
siellä ei asunut lämpö

korttitalosi romahti käsissäni
haluan tuntea lämmön
ihmisen lämmön
ja asua
asutussa kodissa
en korttitalossa

siellä tunteetkin jäätyvät.
© K. Järvinen

Kesäpäivä 1961

Olimme me hassuja
kiimasta kiihkeitä
himossa hekumoiden
juoksimme aittaan
kesken työpäivän
heinäpellolta
naapurista kotiin

revin paitaasi
sinä repäisit nuttuni auki
napit sinkoilivat
me huohotimme
kuuleeko kukaan, kuulkoon
sinä olet minun
minä sinun
rekipeitto allamme
me rakastelimme
kuin ei koskaan ennen
jäit siihen
vasten rintaani..

keräsin heinän helpeitä hiuksistasi
pyyhin hikisiä kasvojasi
suutelimme
sinun kielesi minun suussani
kuin .. jos vielä
uudelleen ja uudelleen
kyltymättöminä toisistamme
silmäkuopat täynnä hikeä
rekipeittokin märkänä
voi luoja
äitisi
hän on tulossa
ja ne heinät…

aitan hämärä viileys hellepäivänä
vanhan rekipeiton pehmeä syli
ja sinä sylissäni
keskellä päivää
häpeilemättä
salaamatta
sinä minussa
sylissäni
yhtyneinä
ihan hiljaa
rauhassa loppuun asti.

Muistiin panoja  Kuhmoisista 1961.

Sanani

” Puhuu
kuin Ruuneperi ”
sanotaan
monista

en sovi saappaisiinsa
en pysy sanojensa tahdissa
ei soi kaikunansa sanani.

Sanani soivat tyhjinä
ajatusten alasimella
elämä seppänä
takomalla taukoamatta
sai sieluni soimaan
sanat latistuneina
seuraavat
putoillen
alasimelta
lekan alta
kuumia kipinöitä
säkenöiden.

Elämän seppä
takoo taukoamatta

muokkaako
raudasta
taidetta
vai romua
sanoilla
maalattaviksi.
©Kirsti.A.Järvinen

Hän, mieheni.

Vanha pönttöuuni
harmaata peltiä
tiilitakan verhona
sinä siinä
lämmitetyn takan kyljessä
heti näin sinut
komea poika
seudun komein
harteikas sinisilmä
iskin silmäni sinuun

ajatusten voimasta käänsit katseesi
otit muutaman askeleen
kiedoit kätesi uumalleni
ja me tanssimme
tanssimme
kuin ei koskaan ennen
se oli ensimmäinen tanssimme
tango, kohtalon tango
vartalot nuolivat toisiaan
veri kuohui minussa
nousi poskilleni punana
suuta kuivasi
olin ja en ollut
puristit liki itseäsi

seuraava tanssi
et päästänyt minua
vai minäkö sinut sidoin
loihdin langat välillemme
ikuiset rakkauden kahleet
kiedoin ympärillemme

kunnes olimme yhtä
minää ei ollut
oli vain me
meidän rakkautemme
kunnes kuolema meidät erottaa.

Kesällä 1990

Kesällä 1990

Sinisuohaukka
komea lintu
saalistamassa suon reunassa
kelopuun oksalla
tarkkasilmäinen peto
vaani jäniksen poikasia
nyrkin kokoisia
pakoon puikkivia karvapalloja
aukkohakatun kuusikon reunassa
helteisenä kesäpäivänä
kuusen siemeniä kylvämässä
jäniksenpoikien leikkitantereella

haukan silmissä vilahti
mättään vierellä
karvapallo liikkui
varjoon etsiytyi emoa vailla
kohosi haukka siivilleen
mustat siivenkärjet loistivat
kevyesti liiti aukean yllä
koirani makoili laiskana
havahtui linnun lentoon
kuin suojelusenkeli
nousi jaloilleen
syöksyi ennen haukkaa

varovasti
suuhusi älä ota, ei

karvapallo jaloissaan
koirani seisoi ylväänä
katsoi minuun kuin kysyen;
etko tunne minua
minähän suojelin sitä
haukka jäi saaliitta

jäniksen poikanen avuttomana
suuren suon reunamailla
hakkuuaukealla haukan silmissä
pystykorva koirani
nuolee sen naamaa
lohduttaa
koko karvakerä heilahtaa
katsoo koiraa
hypähtää kerran
pakenee koirani vatsan alle.

Sinisuohaukka lentää kelopuun oksalle
aukealle suolle tähystelemään.

Tarot korteilta kysyttyä.

Varhaisessa aamussa
television ruudulla
nainen paljastaa korttien salaiset sanomat
Tarot kortit
levittää
tulkitsee
soittaja kysyy
puhuu ulos tuskaansa
valittaa elämäänsä
peloista
rakkaudesta
rahasta ja maineesta
vankilatuomiosta

suuri on elämän kuvakirja
avattuna kuulijoille aamuyön tunteina

se lyö
seitsemän kertaa yrittänyt tappaa
paljain jaloin koiran kanssa pakkaseen
pakenin naapuriin
onneksi sain olla yötä

painimme vain
sain taponyrityksestä tuomion
mitä näet korteista

eikö avioliittoon kuulu rakkaus
niin minä oletan
mutta
kaksikymmentäkolme vuotta selibaatissa
se on totuus
pitääkö minun kestää
mies hakkaa

se sanoi että mieti vielä
se virallinen ihminen
sieltä sosiaalitoimistosta
kun apua pyysin

voi naisia
ja miehiä
selibaatti ei ole rakkautta
se on kidutusta
väkivaltaa

Tarot kortit puhuvat
älä pelkää
vankila ei ole niin paha
valita jos väärä tuomio
älä jää hakattavaksi
parempaa on tulossa

on hyvä olla toivoa
edes Tarot korttien kertomana
elämä ei ole helppoa
ei kuvakirjanakaan.

© K.Järvinen 2014

Metsän äänissä.

Kuuntelin metsää
hiljaisuutta
tuulen huminaa
tiaisen kutsuhuutoa
kun tikka hakkasi pylvääseen
reviirinrajoja

eipä tikka huudellut
ei korppi raakkunut

hirven sorkan painaumat sammalissa
lehtisilmut nuorissa koivuissa
vihreät sananjalan lehdet
ruskeiksi kuivuneilla mättäillä
rahkasammal  vihreyttä loistaen
lahottajasienet kaatuneilla puiden rungoilla
pakoon juokseva jäniksenpoikanen
keskenkasvuinen pitkäkorva
mies metsäpolulla
ja minä
kameran linssin kautta katselin
kuuntelin
hiljaisuutta
kun tiainen hiljeni
tikka lensi metsikköön
ja hirvi kulki taimikon halki
risut katkeilivat
oksat taipuivat

kunnes olin ihan yksin
rahkasammaleessa kostunein polvin
kameraani vangitsin
lähikuvaa
 saaliina  lahottajasieni.

Aurinko puhkaisi taivaan.

Kukin tavallaan

Aihetta ja asiaa
joskus siansaksaa
niistä elo kerätty
palstoillakin herätty
sopuisasti kirjoitellen
ajatukset lähetellen
kevyesti kutkutelee
nauruhermot herättelee

päteä ei tarvetta
läskipala karvoitta
lautaselle tarjottiin
makeaksi mainittiin
kokki kaikkitietävä
komeakin vietävä

kukin kokki sarallaan
sanoo kaiken tavallaan
tietää tätä tuota
kuokkii vaikka suota
itse tuntee sielunsa
virittelee viulunsa

jotain onhan jokaiselle
vihan siemen vihaiselle
iloiselle ilon siemen
janoiselle tarjoo liemen
sanat paljon puhuvat
täällä kuuluvat
huutamatta lausutaan
arvo muille annetaan.

Ajatukset kuin linnut

Ajatukset lentävät vapaina kahleista
ovat kuin lintuja
joita mielessä syntyy kohoamaan siivilleen.
Kaipaavia - helliviä - etsiviä -
eksyneen ihmisen lähettämiä
toivon lintuja.
Ehkä yksi niistä,
vaikka se pienin,
olis minun kompassini oikealle tielle.
Kiitoksen tielle.

Kuljin kuusikon hämärään.

Kuljin kuusikon hämärään
kelmeän kuun alle
kivikkoisen mäen yli
liki joen rantaa
lenkkipolullemme

polulle sinua huutelin
seurakseni huhuilin

vesi kantoi sanat
tuuli toi ne takaisin

korppi huhuili poikasiaan
minä rakkaintani
kuuset halasin
korppi lensi ylitseni
koira laskeutui jalalleni
tumma kuono nousi

kostein silmin
koira itki kanssani
inisi kuin lapsi ennen itkua
tunsi tuskani
jakoi ikäväni

huusin nimeäsi
sammaleisen metsän syliin
polvistuin
rukoilin

älä jätä minua
kun aikani tulee
olethan minua vastassa

viimeisellä portillamme
kuulet kuiskaukseni
sydämeni viime lyönnin
ja henkäyksen.

K.J. 1998

Mörrimöykyt, lehmä kävyt.

Mörrimöykyt
lehmä kävyt
metsän peikot
satuhahmot
unilinnut
kissan pennut
sammal matot
päre katot
yhteen sidoin
saduiks kudoin

metsään reitti
hämähäkin seitti
poskilla kutitti
sammalikko upotti

mörrimöykyn pesän
keskellä kesän
kannosta  vaivoin
esiin kaivoin
käpylehmää kaksi
 kolon vartijaksi
lapsi askarteli
satua hän eli

mörrimöykyn maassa
hiukan pelokkaassa
kissanpennut vieressä
unilintu mielessä

satumetsän taikaa
pitkän aikaa
muistelimme illoin
pärekatto  silloin
sadetanssin soitti
uni lapsen voitti.

©Kirsti.A.Järvinen 2014

Kun oppii katsomaan.

Potkaisin palloa
nostin lapsen keinuun
ojensin pienen lapion
pienen käden sujautin lapaseen

nostin kukkaron lattialta
ojensin käteni horjuvalle
saatoin kadun yli
ja hän jatkoi hymyillen
juttuhetkemme jälkeen

kadulla istui vanhus
repaleisessa takissaan
katsoi häpeillen alas
vaikka joutui kerjäämään
hyvinvointivaltiossa
otin kätensä käteeni
laskin siihen lanttini
enempää ei minulla ollut

lapset ilman ketään
puistossa leikkimässä
avaimet kaulassa
vanhus yksin
apeana
horjuvana
kerjäläinen kadulla
valittamatta kukin
osaansa tyytyen

pakottivat minut
katsomaan itseeni

minulla kivi kengässä
hidasteleva auto jonossa
kiinni juuttunut vetoketju
laiha kahvi
myöhässä oleva posti
punainen valo
aina löytyy valittamista

minulla on kaikki hyvin
kun opin  näkemään.

©Kirsti.A.Järvinen 2014

Saituri.

Ihan totta
ei siinä paljon tarvita
välirikossa
saituus

ei tarjoo kahvikuppia
mukaansa pyytää
ja maksattaa

niin se nainen sanoi
puhui tosissaan
viittasi mieheen vierellään
pukumieheen
varakkaan näköiseen
paksu sormus sormessa
insinöörikö
vai lentäjä
ja kultakello

nainen
pieni miehen rinnalla
nätti kuin pompan nappi
katsoi mieheen
kohautti olkapäitään
ettäkö Espanjaan
kanssasi

eipä taida kannattaa
naimapalkalla
itse saisin ruokani maksaa
tai
onhan siellä se Bruuno
hei, maksa lentolippu
joka toinen yö hotellissa
tehdään diili
kyllä minä siellä ruokani hankin
saituri
maksatti minulla kahvinsa
ja saihan se
sai…
sanat hukkuivat meteliin
tungoksessa
nainen astui autoon
miehen kultahammas vilahti
vihasta kiristyneiden huulten välistä
että  minäkö saituri
ole hyvilläs ettei pihi.

Huokausten polku.

Huokausten polulle
levittäytyi villi vadelma
piikikkäine varsineen
makeine marjoineen
tuoksuikin taivaalliselle
siellä olin itkujani itkenyt
ikävääni huutanut
raakkunut kuin korppi
kukkunut kuin elokuinen käki
vihne kurkussa
huutanut
halannut kaikki puut polun varrella
imenyt kuusenkärkkiä
pureskellut heinän varsia
huutanut onnettomana
kuin eksyneen perään

söin suolaheinää
maistelin vadelmia
muutaman mustikankin suuhuni
koivunlehdissä on kiva maku
eikä tatteja tarvitse paistaa
huokausten polulla
huutojen ja itkujen kivisellä tiellä
lohduttaa luonto antimillaan

Sinua ne huudot eivät tuo
haukan siivin en pääse luoksesi
katkera maku ei katoa vadelmiin
suolaheinä piristää
joen vesi on tummaa
sen partaalla
huokausten polku näytti
palaa takaisin
kuolleet eivät ole virrassa
sielut eivät palaa polulle
käki ei tee pesää
mutta palaamalla takaisin
voisit rakentaa sisimpääsi uuden elämän
pesän huomisille
vadelman makuisille suukoille
on ottajansa.

Huusin vielä…
metsä ei puhunut mitään.

© K. A. Järvinen

Suolammen silmä.

Suolammen silmä oli auki
täysikuu siellä peilasi
kurkisti koko naamallaan
kelmeästi kutsui
peilinsä rikkomaan
kokeilemaan
heikkoa jäätä kulkemaan

hämärä yö
pian kättä aamulle lyö
varjot taipuvat
suolammen silmästä
kuu ei kuvaansa näe
minulle silmä on auki
peilikuva
sumuisin silmin
rakkauden unohtama
sisulla selkänsä suoristava minuus
heikossa veden värinässä

suolammen silmä
purjehtii pilviä
tuulen tuomia

kertyy tuuli mäelle
purkaa paineensa
ravistaa sisuksista surut ulos
lainehtii lammen pinta
kuljettaa kuvajaiseni
auringon valoon
pois pilvien tieltä
kirkkaaseen päivään

lammen silmässä
kuun kelmeässä valossa
oma peilikuva sai kehykset
uuden päivän maalaamat
valon värjäämät
täytti uudella kuvalla

purjehtimaan
myötätuuleen.

© K. A. Järvinen

Kysyin äidiltä.

Kysyin äidiltä
onko isä isäni

sotien jalkoihin synnyin
kapalokääreeseen
sitoivat liikkumattomaksi
kuin halko
äitini rinnoilla
kädet piilossa
ahtaanpaikan kammon sain
onneksi
olen unohtanut
kapalovaiheen vankeuden

onko isä isäni
kysyin äidiltä

miksi kysyt
totta kai
isäsi on isäsi
lapseni

näkeehän sen naamasta
sama nenä
uskonhan tuon
mutta….
mutta

taskuni ovat täynnä sanoja
puhun ja puhun
kirjoitan ja kirjoitan
laulan
satuilen

olen aina äänessä
siksi kysyn

ne laukkuryssät
silloin liikkuivat
niihin aikoihin
 kylillä

ei lapsikulta, ei,
pimeässä
pimennysverhojen takana
koululla
sinut rokottivat

ei mitään laukkuryssiä
ei
se galmette se..
pimeässä

niin
vahingossa
rammarin neulalla
pistivät

siitäkö ne sanat sinuun
ja nuotti..
rammarin neulalla.

äiti
niin se taitaa olla
isäni on sittenkin isäni.

Uni ei tule.

Uneton
laskee lampaita
aidan yli hyppivät

kolmesataa yksi
… kaksi
kunnes lammas kompuroi
kaatuu aidalle
onhan sitä autettava
ylös nostettava
vaikka jalka poikki

lampaan vointi tarkastettu
uudet lampaat
uudet laitumet
aitajuoksua

kaksisataa neljä
… vii…
lammas nurin

uneton nousee
keittää kahvit
ja miettii

loppuivat lampaat
unisanat hukassa
kai se tästä
iltakin tulee

kahvia
aamulenkille hämärään

illalla haetaan
lampaat laskettaviksi

unet
kai
tulevat aikanaan.

Kuningas lauloi

Kuningas lauloi.

Katsoit minua päästä jalkoihin
tallensit minut
vaatteeni
silmälasini
ilmeeni
ja sanat
ne muistat.

Muistan
 kun tulit
liituraitahousuissasi
musta valkoinen puserosi
se jätti
rintavaon näkyviin
aurinkolasisi
ja ääni
seksikäs
lumoava.

Halasit minua
kun tulin

puristit
kiihkosi esiin
suutelit
vedit uudelleen lähellesi
sanoitta
vain silmäsi puhuivat
olen kaivannut sinua

eikä minulla ollut sanoja
antauduin syliisi
halauksiin
suukkoihin
liituraitahousuissani
rintavako paljaana

Tulit vihdoinkin
tulit
saanko
saanko


laitoit Elvistä soimaan
tanssimme alasti
halasimme
ovi kuistille oli auki
järvellä huusi kuikka
me valitimme
kaipuusta
ja lemmen iloista

Aina muistan
kuinka tulit
liituraitahousuissa
hienona
houkuttelevana
keho huokui kuumana
ja rintasi kohoili kiivaana
kun painoin käteni
rintavakoosi
ja jatkoin…
lemmimme
ja tanssimme

muistathan
kuinka kuningas lauloi
alastoman tanssimme taustalla.

Hyvästelin
kyynelehtivän miehen
kuningas lauloi
Heartbreak Hotel
musiikki peitti sanani
yksinäinen mies
itki
elämänsä tyhjyyttä
kun hyvästelin
liituraitahousuissani

tunteista tyhjä.

Seurapiiritön

Seurapiiritön.

En minä ole mitään
en liiku piireissä
seurapiireissä
oppineiden joukoissa
maalaismoukka

seurapiireissä
ystävätkin ovat
kavereita
 kaikki
nimettömiä
kasvottomia
hengettömiä
en halua piireihisi

minuahan
tukehdutti
olemattomuuteni
mitättömyyteni
nimettömyyteni

jaoin paljon
salasin paljon
koska
ahdistuin
tunsin sääliä
vain sääliä
kun toinen on yksin
eikä
osaa olla yksin.
Että
eri piireistä
ystävämme

niin mekin.

Oli minullakin

Oli minullakin.

lapset ja
lastenlapset
kasvatin
opetin
kärsin ja unohdin
valvoin
maksoin
autoin ja kuuntelin
olin äiti ja mummo
mummiäiti
isomummi
mummi
anoppi
äiti
rakas ja tarpeellinen
kunnes
rahani oli syöty
syytetty
ja soimattu
uhattu
ja rakkaus
kulutettu loppuun.
Se minä
se joki
lakkasi virtaamasta

kahteen suuntaan
jäi tyhjyys
olematon side
ja veriside
oli katkaistava
siellä he ovat
äidin
mummiäidin
isomummin
Kiisti mummin
lapset.
menneisyydessä ilo
nyt haava sydämessä.
Kipu
joka ei katoa
kipu
joka kestää
kipu
joka on vailla hoitoa.
Koska kovat pehmiävät?
Milloin tulevat kyyneleet?
Kukkia haudalle.