Ojennan toki käteni,
annan käyttöösi ystävyyteni,
hellyyttä.. sanoilla näin,
kelpaavathan ne, ystäväin?
Joskus on niin vaikeaa
edes tätä päivää aloittaa.
Heti kun silmiä raottaa
alkaa joku paikka kolottaa
ja ikäkin karttuu päivittäin,
vaikka luulin, ikuiseksi nuoreksi jäin.
Ei anneta vaivojen ahdistaa.
Ehkä joillakin kone sydämenkin tahdistaa,
mutta elämä antaa ilojakin,
ehkä lisä kilojakin,
vaan kun yhdessä jaetaan huolien taakka,
jaksamme paremmin, ehkä jopa kevääseen saakka.
Tiimalasisi käännä toisin päin taas,
älä anna mielesi olla maas'
täällä mietin samoja juttuja,
etsin uusia tuttuja
ja auon kaikki eteeni tulevat ovet,
tutkin kaikki mahdottomatkin lovet,
mutta totean usein, taas olen yksin.
Mehän voisimme kulkea käsityksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti