Lohenpyyntiä.

Kiveltä kivelle, varoen kuljemme

kuohuva koski vierellämme

vaahtopäinä vesi vyöryy merta kohti

tuolla juuri lohen kylki hohti.

Kalan saalistajat virtaan kahlaa

koivun kanto itkee mahlaa

majava sen kaatoi pesäpuuksi

syksyllä taas tehtävä on uusi.

Puut ja oksat vesi kantaa

virta kuljettaa ja kasaa vasten rantaa.

Virvelissä kela pyörii vinkuu

 ilmassa hetken siima viuhuu

perho on sidottu käsin omin

perhoista kaikista tämä on somin.

Saadaanko saalista, tiedä ei kukaan,

mutta sainhan Sinut Tenolle mukaan.

Rantakivellä.

Joutsenpari järvellä
liki toisiaan lipuivat rantaan
tarkoin minua katsoivat
uivat pois, palasivat
yksinäistä säälivät.
Kesä on minulla
- yksin rantakivellä.

Aamussa uuden päivän siemen.

Yksinäisyys hiipi ovelleni
siirtyi sisään vilunväreinä
kovana tyynynä pääni alle,
kylmänä kahvina kupissani,
suolattomana voina leivälleni,
eikä mikään maistu entiselle.

Se otti minua vyötäisiltä
kaatoi vuoteelleni palelevana
silitti kovalla kädellä poskeani
ja vaati vain nukkumaan..
nukkumaan pois muistoista
heräämättä turhiin unelmiin,
haaveilematta huomisista.

 ” Minä, yksinäisyys,
asetun taloksi taloosi,
majoitun huoneisiisi huokauksina,
askeliisi painoksi,
ajatuksiisi tummaksi möykyksi,
harteillesi taakkana kannettavaksi
ja muuttokuormiisi pakattavaksi.”

Yksinäisyys tunki tunkkaisen hajunsa
tuuletettuun huoneeseen,
levitti paksun peittonsa
josta kylmyys huokui iholleni,
viileille lakanoille levitti jääkiteet
ja vaati  minua nukkumaan vierelleen.

Pakenin yksinäisyyttä yksinäisyyteen,
matkasin omaan minuuteeni.
Voimakseni kaappasin unelmat,
haaveiden harteilla ratsastan tulevaisuuteen,
 yksinäisyys asuu huoneessani,
untuvatyynyä ei tarjoa pääni alle,
mutta aamussa on uuden päivän siemen.

Suomen Lappi minuuteni maisemana.

Pakkasin autoni

makuupussin, termospullot, repun, makuualustan,

toppatakin, toppahousut, villapaidan,

kaiken mikä voi kehoani lämmittää

olihan syksy

määränpäätäni en määritellyt

paluuajastani en mitään puhunut.

Olin matkalla minuuteeni

jättämään pois murheet mielestäni

tyhjentämään painavan vastuiden taakan harteiltani

kaikki vuosien itkemättömät itkuni itkemään

huutamaan kaipuun ulos rinnastani

heittämään ikäväni tunturipuroon

kirkkaiden vesien syliin

virran kuohujen kuljetettavaksi surujen mereen

kuukkelin paetessa huutoani

hautaan huoleni vaaran laelle tuulen siiville.

Hiljaisuus oli seuranani

yön pimeä hetki peittonani

vesissä huuhtelin varpaitani

etsin marjoja iltapalakseni

ostettua kahvia termospullossani

eikä leipä vaatinut kinkkua maistuakseen.

Nostin repun harteilleni

kipusin Kevon rinteitä

kolusin Ivalojoen rantoja

ajoin Jäämeren rantaan

porojen tallaamia polkuja kuljin 

tuntui kuin kotiini olisin tullut

palannut sinne mistä henkeni oli elämään herännyt

ensimmäinen elämäni piirsi minulle karttaa

en pelännyt eksyväni

kartaton ja kompassiton

sielunmaisemassa

yö tähtitaivaan alla makuupussissa.

Valkoinen lehtiö ja lyijykynä.

Käteni veteli viivoja

silmä seurasi kaatuneen kelon rungon muotoja

sammaloituneiden kivien pintaa

naavatupsuja kuusien oksilla 

sisimmässäni liikkui täyttymyksen tunne

tänne minä kuulun

tämän vaaran laelle

tämän kurun pohjasuohon

tuohon tunturipuroon

näiden porojen tokkaan villinä ja vapaana.

Palasin Lapista uudistuneena

henkisen vahvuuteni löytäneenä

yksin vaelsin päivät, nukuin yöt

jaoin termospullostani kahvia poromiehille

siinä levikepaikalla tienposkessa.

Leivät olivat loppuneet repustani

mutta en ollut nälkäinen.

Henkinen minuus täytti minut ääriään myöten

ei minua enää mikään murhe kaada

jos horjun

ajelen sinne mielenmaisemaani

istun vaaran laelle

ja näen kuinka pieni minä olen

siinä maisemassa jonka laajuus ei silmin erotu.

Luojan käden muovaama maisema 

ja sielussani soi....

Alkuperäinen v.-06

Päin naamaa ja selän takana.

Ihanaa nähdä sinua

olemme jo kaivanneetkin

ei, ei, istu siihen vain

ei meillä mitään kiirettä

ota kuppi kahvia

jutellaan.

Mitä nyt olet puuhannut,

oletko ollut terveenä

meillä on ollut harmeja

moni sairastaa

ei riitä porukkaa.

Ei, istu siinä vain

sairaanakin olet kuulemma ollut

minulla on hommia riittänyt

sunnuntainakin,

minun piti leipoa

oli se kirjaesittely

ei edes kirjaa lahjoittanut

onhan se pari kirjaa

mitä lie novelleja julkaissut.

Olishan se ollut kiva illalla lukea

nostaa jalat seinälle

ei tullut kirjaa ei

hyvä kun kiittää muisti

onhan tätä kiiretä riittänyt

ota nyt lisää kahvia

se olis taas talkoopäivä huomenna

en minä mene

paistakoot makkaransa

hyttysten syötiksi en mene.

Joo, joo, kiva kun kävit moikkaamassa

halataan ja soittele joskus.

On se tuokin

näittekö

ei takkia riisunut

kahvia lipitti

näkihän se, että täällä on kiire,

mutta ei, istui vain,

muka sairaalassa ollut

Helmi siitä kertoi…

terveeltähän tuo näytti.

Mitä tänne tulee kurkkimaan

kun ei työ kiinnostanut.

On meitä moneksi

näittekö sen puseron

varmasti taas oikein Helsingistä ostettu

on sillä otsaa

tulee tänne ryysyjään esittelemään,

kun toiset tekee töitä.

Sanokaa minun sanoneen

ei se huomennakaan….

 © Kirsti Järvinen  

Kaksinaamaisuus kukkii kaikkialla.