syksy on saapunut, minäkin kypsynyt
kuin kaneliomena puussa.
Sen kantamat hedelmät
osa putoaa maahan,
hyödyttömänä,
maatuakseen uuteen kevääseen ravinnoksi uudelle sadolle.
Niin on elämäni,
sato korjattu,
mutta ajatuksissa aina uusi kevät
kunnes viimeinenkin hedelmä on pudonnut
tuottamatta uutta satoa.
Ryppyisen posket uurteet
elämästä kertovana karttakirjana
itkusta ja naurusta
pehmeänä ryppyisen käteni alla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti