Metsän äänissä.

Kuuntelin metsää
hiljaisuutta
tuulen huminaa
tiaisen kutsuhuutoa
kun tikka hakkasi pylvääseen
reviirinrajoja

eipä tikka huudellut
ei korppi raakkunut

hirven sorkan painaumat sammalissa
lehtisilmut nuorissa koivuissa
vihreät sananjalan lehdet
ruskeiksi kuivuneilla mättäillä
rahkasammal  vihreyttä loistaen
lahottajasienet kaatuneilla puiden rungoilla
pakoon juokseva jäniksenpoikanen
keskenkasvuinen pitkäkorva
mies metsäpolulla
ja minä
kameran linssin kautta katselin
kuuntelin
hiljaisuutta
kun tiainen hiljeni
tikka lensi metsikköön
ja hirvi kulki taimikon halki
risut katkeilivat
oksat taipuivat

kunnes olin ihan yksin
rahkasammaleessa kostunein polvin
kameraani vangitsin
lähikuvaa
 saaliina  lahottajasieni.

Aurinko puhkaisi taivaan.

Kukin tavallaan

Aihetta ja asiaa
joskus siansaksaa
niistä elo kerätty
palstoillakin herätty
sopuisasti kirjoitellen
ajatukset lähetellen
kevyesti kutkutelee
nauruhermot herättelee

päteä ei tarvetta
läskipala karvoitta
lautaselle tarjottiin
makeaksi mainittiin
kokki kaikkitietävä
komeakin vietävä

kukin kokki sarallaan
sanoo kaiken tavallaan
tietää tätä tuota
kuokkii vaikka suota
itse tuntee sielunsa
virittelee viulunsa

jotain onhan jokaiselle
vihan siemen vihaiselle
iloiselle ilon siemen
janoiselle tarjoo liemen
sanat paljon puhuvat
täällä kuuluvat
huutamatta lausutaan
arvo muille annetaan.

Ajatukset kuin linnut

Ajatukset lentävät vapaina kahleista
ovat kuin lintuja
joita mielessä syntyy kohoamaan siivilleen.
Kaipaavia - helliviä - etsiviä -
eksyneen ihmisen lähettämiä
toivon lintuja.
Ehkä yksi niistä,
vaikka se pienin,
olis minun kompassini oikealle tielle.
Kiitoksen tielle.

Kuljin kuusikon hämärään.

Kuljin kuusikon hämärään
kelmeän kuun alle
kivikkoisen mäen yli
liki joen rantaa
lenkkipolullemme

polulle sinua huutelin
seurakseni huhuilin

vesi kantoi sanat
tuuli toi ne takaisin

korppi huhuili poikasiaan
minä rakkaintani
kuuset halasin
korppi lensi ylitseni
koira laskeutui jalalleni
tumma kuono nousi

kostein silmin
koira itki kanssani
inisi kuin lapsi ennen itkua
tunsi tuskani
jakoi ikäväni

huusin nimeäsi
sammaleisen metsän syliin
polvistuin
rukoilin

älä jätä minua
kun aikani tulee
olethan minua vastassa

viimeisellä portillamme
kuulet kuiskaukseni
sydämeni viime lyönnin
ja henkäyksen.

K.J. 1998

Mörrimöykyt, lehmä kävyt.

Mörrimöykyt
lehmä kävyt
metsän peikot
satuhahmot
unilinnut
kissan pennut
sammal matot
päre katot
yhteen sidoin
saduiks kudoin

metsään reitti
hämähäkin seitti
poskilla kutitti
sammalikko upotti

mörrimöykyn pesän
keskellä kesän
kannosta  vaivoin
esiin kaivoin
käpylehmää kaksi
 kolon vartijaksi
lapsi askarteli
satua hän eli

mörrimöykyn maassa
hiukan pelokkaassa
kissanpennut vieressä
unilintu mielessä

satumetsän taikaa
pitkän aikaa
muistelimme illoin
pärekatto  silloin
sadetanssin soitti
uni lapsen voitti.

©Kirsti.A.Järvinen 2014

Kun oppii katsomaan.

Potkaisin palloa
nostin lapsen keinuun
ojensin pienen lapion
pienen käden sujautin lapaseen

nostin kukkaron lattialta
ojensin käteni horjuvalle
saatoin kadun yli
ja hän jatkoi hymyillen
juttuhetkemme jälkeen

kadulla istui vanhus
repaleisessa takissaan
katsoi häpeillen alas
vaikka joutui kerjäämään
hyvinvointivaltiossa
otin kätensä käteeni
laskin siihen lanttini
enempää ei minulla ollut

lapset ilman ketään
puistossa leikkimässä
avaimet kaulassa
vanhus yksin
apeana
horjuvana
kerjäläinen kadulla
valittamatta kukin
osaansa tyytyen

pakottivat minut
katsomaan itseeni

minulla kivi kengässä
hidasteleva auto jonossa
kiinni juuttunut vetoketju
laiha kahvi
myöhässä oleva posti
punainen valo
aina löytyy valittamista

minulla on kaikki hyvin
kun opin  näkemään.

©Kirsti.A.Järvinen 2014

Saituri.

Ihan totta
ei siinä paljon tarvita
välirikossa
saituus

ei tarjoo kahvikuppia
mukaansa pyytää
ja maksattaa

niin se nainen sanoi
puhui tosissaan
viittasi mieheen vierellään
pukumieheen
varakkaan näköiseen
paksu sormus sormessa
insinöörikö
vai lentäjä
ja kultakello

nainen
pieni miehen rinnalla
nätti kuin pompan nappi
katsoi mieheen
kohautti olkapäitään
ettäkö Espanjaan
kanssasi

eipä taida kannattaa
naimapalkalla
itse saisin ruokani maksaa
tai
onhan siellä se Bruuno
hei, maksa lentolippu
joka toinen yö hotellissa
tehdään diili
kyllä minä siellä ruokani hankin
saituri
maksatti minulla kahvinsa
ja saihan se
sai…
sanat hukkuivat meteliin
tungoksessa
nainen astui autoon
miehen kultahammas vilahti
vihasta kiristyneiden huulten välistä
että  minäkö saituri
ole hyvilläs ettei pihi.

Huokausten polku.

Huokausten polulle
levittäytyi villi vadelma
piikikkäine varsineen
makeine marjoineen
tuoksuikin taivaalliselle
siellä olin itkujani itkenyt
ikävääni huutanut
raakkunut kuin korppi
kukkunut kuin elokuinen käki
vihne kurkussa
huutanut
halannut kaikki puut polun varrella
imenyt kuusenkärkkiä
pureskellut heinän varsia
huutanut onnettomana
kuin eksyneen perään

söin suolaheinää
maistelin vadelmia
muutaman mustikankin suuhuni
koivunlehdissä on kiva maku
eikä tatteja tarvitse paistaa
huokausten polulla
huutojen ja itkujen kivisellä tiellä
lohduttaa luonto antimillaan

Sinua ne huudot eivät tuo
haukan siivin en pääse luoksesi
katkera maku ei katoa vadelmiin
suolaheinä piristää
joen vesi on tummaa
sen partaalla
huokausten polku näytti
palaa takaisin
kuolleet eivät ole virrassa
sielut eivät palaa polulle
käki ei tee pesää
mutta palaamalla takaisin
voisit rakentaa sisimpääsi uuden elämän
pesän huomisille
vadelman makuisille suukoille
on ottajansa.

Huusin vielä…
metsä ei puhunut mitään.

© K. A. Järvinen

Suolammen silmä.

Suolammen silmä oli auki
täysikuu siellä peilasi
kurkisti koko naamallaan
kelmeästi kutsui
peilinsä rikkomaan
kokeilemaan
heikkoa jäätä kulkemaan

hämärä yö
pian kättä aamulle lyö
varjot taipuvat
suolammen silmästä
kuu ei kuvaansa näe
minulle silmä on auki
peilikuva
sumuisin silmin
rakkauden unohtama
sisulla selkänsä suoristava minuus
heikossa veden värinässä

suolammen silmä
purjehtii pilviä
tuulen tuomia

kertyy tuuli mäelle
purkaa paineensa
ravistaa sisuksista surut ulos
lainehtii lammen pinta
kuljettaa kuvajaiseni
auringon valoon
pois pilvien tieltä
kirkkaaseen päivään

lammen silmässä
kuun kelmeässä valossa
oma peilikuva sai kehykset
uuden päivän maalaamat
valon värjäämät
täytti uudella kuvalla

purjehtimaan
myötätuuleen.

© K. A. Järvinen

Kysyin äidiltä.

Kysyin äidiltä
onko isä isäni

sotien jalkoihin synnyin
kapalokääreeseen
sitoivat liikkumattomaksi
kuin halko
äitini rinnoilla
kädet piilossa
ahtaanpaikan kammon sain
onneksi
olen unohtanut
kapalovaiheen vankeuden

onko isä isäni
kysyin äidiltä

miksi kysyt
totta kai
isäsi on isäsi
lapseni

näkeehän sen naamasta
sama nenä
uskonhan tuon
mutta….
mutta

taskuni ovat täynnä sanoja
puhun ja puhun
kirjoitan ja kirjoitan
laulan
satuilen

olen aina äänessä
siksi kysyn

ne laukkuryssät
silloin liikkuivat
niihin aikoihin
 kylillä

ei lapsikulta, ei,
pimeässä
pimennysverhojen takana
koululla
sinut rokottivat

ei mitään laukkuryssiä
ei
se galmette se..
pimeässä

niin
vahingossa
rammarin neulalla
pistivät

siitäkö ne sanat sinuun
ja nuotti..
rammarin neulalla.

äiti
niin se taitaa olla
isäni on sittenkin isäni.

Uni ei tule.

Uneton
laskee lampaita
aidan yli hyppivät

kolmesataa yksi
… kaksi
kunnes lammas kompuroi
kaatuu aidalle
onhan sitä autettava
ylös nostettava
vaikka jalka poikki

lampaan vointi tarkastettu
uudet lampaat
uudet laitumet
aitajuoksua

kaksisataa neljä
… vii…
lammas nurin

uneton nousee
keittää kahvit
ja miettii

loppuivat lampaat
unisanat hukassa
kai se tästä
iltakin tulee

kahvia
aamulenkille hämärään

illalla haetaan
lampaat laskettaviksi

unet
kai
tulevat aikanaan.

Kuningas lauloi

Kuningas lauloi.

Katsoit minua päästä jalkoihin
tallensit minut
vaatteeni
silmälasini
ilmeeni
ja sanat
ne muistat.

Muistan
 kun tulit
liituraitahousuissasi
musta valkoinen puserosi
se jätti
rintavaon näkyviin
aurinkolasisi
ja ääni
seksikäs
lumoava.

Halasit minua
kun tulin

puristit
kiihkosi esiin
suutelit
vedit uudelleen lähellesi
sanoitta
vain silmäsi puhuivat
olen kaivannut sinua

eikä minulla ollut sanoja
antauduin syliisi
halauksiin
suukkoihin
liituraitahousuissani
rintavako paljaana

Tulit vihdoinkin
tulit
saanko
saanko


laitoit Elvistä soimaan
tanssimme alasti
halasimme
ovi kuistille oli auki
järvellä huusi kuikka
me valitimme
kaipuusta
ja lemmen iloista

Aina muistan
kuinka tulit
liituraitahousuissa
hienona
houkuttelevana
keho huokui kuumana
ja rintasi kohoili kiivaana
kun painoin käteni
rintavakoosi
ja jatkoin…
lemmimme
ja tanssimme

muistathan
kuinka kuningas lauloi
alastoman tanssimme taustalla.

Hyvästelin
kyynelehtivän miehen
kuningas lauloi
Heartbreak Hotel
musiikki peitti sanani
yksinäinen mies
itki
elämänsä tyhjyyttä
kun hyvästelin
liituraitahousuissani

tunteista tyhjä.

Seurapiiritön

Seurapiiritön.

En minä ole mitään
en liiku piireissä
seurapiireissä
oppineiden joukoissa
maalaismoukka

seurapiireissä
ystävätkin ovat
kavereita
 kaikki
nimettömiä
kasvottomia
hengettömiä
en halua piireihisi

minuahan
tukehdutti
olemattomuuteni
mitättömyyteni
nimettömyyteni

jaoin paljon
salasin paljon
koska
ahdistuin
tunsin sääliä
vain sääliä
kun toinen on yksin
eikä
osaa olla yksin.
Että
eri piireistä
ystävämme

niin mekin.

Oli minullakin

Oli minullakin.

lapset ja
lastenlapset
kasvatin
opetin
kärsin ja unohdin
valvoin
maksoin
autoin ja kuuntelin
olin äiti ja mummo
mummiäiti
isomummi
mummi
anoppi
äiti
rakas ja tarpeellinen
kunnes
rahani oli syöty
syytetty
ja soimattu
uhattu
ja rakkaus
kulutettu loppuun.
Se minä
se joki
lakkasi virtaamasta

kahteen suuntaan
jäi tyhjyys
olematon side
ja veriside
oli katkaistava
siellä he ovat
äidin
mummiäidin
isomummin
Kiisti mummin
lapset.
menneisyydessä ilo
nyt haava sydämessä.
Kipu
joka ei katoa
kipu
joka kestää
kipu
joka on vailla hoitoa.
Koska kovat pehmiävät?
Milloin tulevat kyyneleet?
Kukkia haudalle.

Katkenneet siteet

Katkenneet siteet.

On lohdullistakin
tietää
jotain
tavallisesta elämästä
menetettyään
kaiken
rakentaessaan
tyhjälle tontille
olemattomista aineista
uutta kotia
sielullensa
paljaaksi riisuttuna
ryöstettynä
rikki revittynä
sielu haavoilla
lohduttaa itseänsä
olihan sinulla kaikki
oli perhe
oli koti
oli rakkautta
älä itke –
perintönsä
kukin saa
jos on ansainnut
tiedäthän
saat itse nauttia
perintösi
henkisen ja olevan
se perhe
sen voi menettää
se oli se koti
se perhe
unohda ne
kukaan ei voi viedä muistoja
painajaisinakin
ne tulevat
pelot
uhkaukset
syytökset
uhraukset
Tavallinen elämä
on tässä taas.
Unohda mennyt
vaikka
maksoit henkisestikin
kalliin hinnan
perheestä
kaikesta

uhrasit itsesi.

Kaipaan ihmistä.

Kaipaan ihmistä
puhumaan
kuuntelemaan
kyhnyttämään kyljessäni
aamun raikkaana
himoittavana
omilla eliksiireillään

ihmistä
ymmärtämään

olemaan vaiti
kyselemättä
kuulustelematta

tuntemaan
läheisyyttä
lämpöä
yhteen kuuluvuutta
sitomatta jalkoja
raudoittamatta ranteita

kokemaan
kuinka voimme sulaa yhdeksi
samalla aallolla
vaahtopäinä
kuohuvassa koskessa
sanoina rakkauslaulussa
sävelinä nuottiviivastolla

toinen
toistamme soittaen.

Kaipaan
seuraavaa
aaltoa
ja ihmistä

Unohda ikäsi.

Unohda ikäsi,
älä muista ryppyistä ihoasi
eikä harmaissa hiuksissa ole mitään hävettävää.
Avaa sydämesi ovi
poista kaikki salvat porteiltasi
ettei rakkaus pakenisi ennakkoluulojasi.
Juovu jumalaisesta tunteesta
jaa huumaa rakkaallesi
eihän ikä ole teiltä mitään kieltävä.
Ellet ole rakastanut täydestä sydämestäsi
et ole elänyt rakkaudelle aidosti.
Riisu salailun viitta,
avaa salvat ja elä onnessasi juuri nyt.
Ehkä rakkaus ei tule takaisin jos ovesi on lukittu.

Kaipaan. - Ajatelmia.

Kaipaan,
kaipaan rentoa tyyliäsi,
ikävöin suoria sanojasi
haluaisin viipyä ajatuksissasi
koska muistan...
eikä unohtaminen ole helppoa.

Kohtalo ei jätä kohteitansa
se ampuu nuoliansa
vaikka kuinka pakenisimme.
Minuun se osui,
rikkoi sydämeni
jäähyväisiin.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Kuulen heikkoimmankin tuulenvireen
tunnen kosketuksen ihollani...
sen tuodessa tuoksuja kesästä
ja lauluja lehvistöistä.
Nouse tuulen puhuri
haluan levätä sylissäsi.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Luuletko kaiken olevan yksinkertaista,
kuin riepumaton pesua mäntysuovalla
laineiden liplatellessa rantakiviin.

Ei. Ei elämän jälkiä voi pestä pois.
Haavoihin ei ole laastaria,
arpia ei voi leikata pois,

mutta on olemassa anteeksianto.
Anna anteeksi ja unohda.
Voit levittää puhtaan maton sydämesi ovelle.

 27.07 2007
K.J.

Verenpuna.

Verenpuna vaahterassa
keltainen kulta koivussa
kesän vihreä ravintona
värikylläisyys muistona.
Taustalla tumma vesi
viilentyvänä
lainehtii kuin jäähyväisviestiä
pudonneita lehtiä harteillaan.

Omia aforismeja vuodelta 2005

Käsittelemätön asia mielessä on kuin mato joka kalvaa sisällä tuhoten nekin siemenet jotka itäisivät.

~~~~~~~~~~

Sato kypsyy syksyllä, korjataan talteen nautittavaksi tulevinakin aikoina.
Ylimääräiset ja pilaantuneet heitetään pois.
Joskus paraskin menee pilaantuneiden joukkoon.

~~~~~~~~~~

Kellon viisari liikahtaa joka sekunnille raksuttaen kulunutta aikaa.
Sydän lyö omaan tahtiinsa, kiivaammin ilossa ja surussa.
Tunnen sen jokaisen iskun kun lasken aikaa erostamme.

~~~~~~~~~~



Menossa tai tulossa, aina olemme matkalla jonnekin emmekä tiedä pääsemmekö perille.
Turha sitä on ajatella jos sinulla on unelma.
Pysähtymällä olet jo valinnut paikkasi.
Oletko onnellinen, vai sanotko vieläkin; " Jos olisin...."

~~~~~~~~~~

Sanomalla "Jos...." todistan itselleni etten ole aikanaan harkinnut asiaa,
tai yritän muuttaa jo tapahtunutta mieleisekseni.
Jos sana ei muuta mitään tehtyä, mutta olisi ajoissa ajateltuna antanut vaihtoehdon.

~~~~~~~~~~

Kuinka monta kertaa toteat ettet ole onnellinen
ja kuinka monta kertaa teet jotain sen hyväksi,
että huomenna olisit.

~~~~~~~~~~

Jos kenkä hieroo rakon kantapäähän et laita niitä jalkaasi,
mutta jos toinen ihminen kalvaa sinua henkisesti
siedät sitä vuosikausia.
Kumpi on tärkeämpi, onnellinen elämä, vai kipeä kantapää?

Vauvakärpänen

4.6.2008 07:33

"Vauvakärpänen on täällä autossa", sanoit,
kun pieni kärpänen käveli sivulasissa.
"Se voi olla aikuinenkin kärpänen,
katsos, kaikki eivät isoksi koskaan kasva."
"Jaa... ellei ole vauvakärpänen.
jos on aikuinen,
se on silloin mummokärpänen",
sanoit innoissasi.
"Miksi mummokärpänen, sanohan."
" Mummot ovat usein koukussa
ja näyttävät niin pieniltä... siksi niin
kun tuokin on niin pienen näköinen."
" Sellainenko, kumarassa,
onko mummosikin koukussa?"
"Ei, en tarkoittanut Kirsti-mummoa,
mutta ovat, muut mummot usein ovat.."

Siitä kiitos rakas pieni mies.

Vanhempana, joskus, kukaties
muistat tämän kesän,
vauvakärpäsenkin...
ehkä silloin,
muistoissasi,
luonasi taas käväisen

Marraskuun iloja

Löysin marraskuun iloja.
Matalalla pilvet makaa,
melkein joka päivä sataa.
Tihkuu taivas tumma
tallissansa hirnuu humma.
Talliin hevostytöt rientää
ratsain maneesia kiertää,
heitä löysin naapurista
tämän kerron hevosista.

Metsätiellä eräs pari -
molemmilla sienikori -
vahveroiden etsintään
menevän taas heidän nään.
Pitkään siellä viipyvät,
sieniä kun löytävät.
Herkutteluun aineet kerää
makuhermot ihan herää.

Puolukan varpuja keräillen
kuusenkin oksia katkoen,
kukkakauppias apureineen
niistä pian sitoo seppeleen.
Pohjaksi kietoo notkeat
pajun oksat taipuisat,
niihin havuista peitteet
kävyistä lisä koristeet.

Kuutamo ja taivas tähtineen
kuuluvat yöhön syksyiseen,
kuitenkin vielä moni yö,
pelkälle pimeälle kättä lyö.
Rakastuneet vain lemmessään
nauttivat yössä keskenään,
lempi ei lopu marraskuussa
päivä jatkuu vasta huhtikuussa.

Kynttilän liekki lepattaa
pimeän hetkeksi voittaa.
Huoneessa musiikki soi,
iltaan tunnelmaa toi
hyvä ystävä tullessaan
pullo viiniä tuomisinaan
ja iltana marraskuun
me näimme nousevan kuun.

Kaksi rakastunutta tässä
istuu melkein pimeässä,
vain liekki kynttilän valon
ja lämpö juoman jalon
antaa tietoisuuden siitä
ettei pelkät puheet riitä
ja suukko huulille, vielä toinen,
on marraskuun taikaa moinen.

Joskus.

Joskus.
Joskus on hyvä olla onneton.
joskus ihan itkeäkin.
Joskus päivä on auringoton,
joskus valoa varjossakin.
Joskus kiertää onni kaukaa,
joskus viipyy vierellä.
Joskus elämä ihan laukkaa,
joskus etenee viiveellä.
Joskus toivot lähelle toisen,
joskus pakenet itsekin.
Joskus halusit rakkaan ihmisen,
joskus hänet omistitkin.

Happaman naaman aamu.

Näinkin käy
Happaman naaman aamut,
kuin selkäsaunan saanut.
Ei edes jälkeä hymystä
eikä siedä yhtään kysymystä,
vastaisko edes, tuo kuva peilin,
vastaisko, jos lähettäis meilin?

Kukahan tuo lienee tuossa,
liekö rämpinyt ihan suossa
kun noin uupunut aamusta heti,
vai kivirekeäkö yön veti?

Ei, ei tuo käkkäräpää
huomenna samaa kuvaa nää!
Silloin on hymyssä huulet
ja jos lähellä olet, ehkä kuulet,
kuinka laulu aamussaan raikaa
se onkin sitä taikaa
joka ilon antaa aamuun uuteen
ja vireyttä kestää ilta kuuteen.

Silloin jo peiliä iltapesulla käyttää
ja paljon nuoremmalta kuin aamulla näyttää.

Ei se ollutkaan ystävyyttä.

Ystävyyttä ei se ollut.
Moni kulki ohitseni
moni pysähtyi kohdalleni,
mutta en tuntenut yhtäkään.
Ystävä olen, sanoivat,
maireasti puhuivat,
mutta en tuntenut heitä.
Luotin liikaa puhujiin
avasin sieluni sopukat,
mutta en tuntenut ystäviä.
Ojensin käteni turhaan
sain piikkejä sormiini,
mutta en ymmärtänyt.
Ystävyys satuttaa
vaatii aikasi ja ajatuksesi,
mutta et tunne yhtäkään.
Lopetin luottamisen
suljin sisimpäni,
mutta löysin itseni.

Hiljalleen pitää.

Hiljalleen pitää...
Talvi tulee tuiskuten
pakkas öinä paukkuen,
jäätää järven, joen jään,
linnut ajaa etelään.

Pian hanki valkoinen
peitto lumen, pehmoinen,
peittää alleen kukat kesän
täyttää linnun pesän.

Laita ruokaa tiaisille
tali pallot oksille,
varpusille  annos kanna,
pähkinöitä oravalle anna.

Kuutamo valaisee öitä,
ilta puhde töitä
pirtissä monenlaista valmistaen
vietämme aikaa harrastaen.

Talven suureen juhlaan
ajatuksen tänään tuhlaan.
Kynttilät eivät loppua saa
ne joulukotia koristaa.

Tähtien tuike taivaalla,
valojen kiilat hangilla,
illan tarinaan taipuvat huulet,
tänään niitäkin kuulet.

Poikkeanpa pakinoimaan

Poikkeanpa pakinoimaan,
tarinoimaan tupaan.
Arki antaa askareita
töitä tekijälle tarjoo.
Matkamies mielii makuulle
väsyneenä vällyt valitsee
laskeutuu lattialle levolle
hetken huokaa horroksessa.
Harvoin hiljaa hiipien
kolinoitta kelmi kulkee,
mutta metkut mukanaan
kerronnat kevyet kontissaan
tuttuna tupaseen tulkoon.
Taitaakin tulijat tuttuja
vaki väkeä vieraat,
eihän ehtoisa emäntä
toki tulijoita tarkasta
kaikille kutsu kirjoitettu
toreilla turuilla toitotettu
tervetulleiksi tupaan.

Nurkassa näitä narisen
Katselen, kuunnellen, kaikoten,
tässä turisin tuokion
tuumien, olkohon
suljn takana oven.

Soi haitari soi

Soi haitari soi
ja viulut ja bassot
siihen rummuilla tahti
tanssimusiikin mahti

Joutsen järvellä ui
hiillos rannalla hiipui
kaikki riensivät tanssimaan.
Musiikin taika
ilta auringon kaari
ja rinnassa sykkivä kaipuu

sinun käsilläs liidän
vasten rintasi painat
” kaksin on kauniimpi
kesäinen yö,
kun kaksi sydäntä näin yhtehen lyö”
sanat laulun
sieluuni piirtyy
Sinun lämpösi
kehooni siirtyy.

Ne laulun sanat
tanssimme ensimmäisen

kultakirjaimin
elämä
minuun piirsi.

Tässä liidän ja leijun
lailla perhosen,
keijun…
viet humppaan ja tangoon
tahtiin samban ja mambon
jenkan tahtiin hurjaan
ja valssin ihanaan hurmaan

kanssasi tanssia tahdoin
samoin ajattelit sinä
meistä pari tuli
rakkaus sitoi yhteen

ja me tanssimme, tanssimme
kuin yhtä me olimme
tahtiin ja askeliin
koko elämä sopi.

Monta iltaa ja yötä
me tanssimme
liki ihoa iho
alastomina tanssien
sinä ja minä
rakastaen elämää.

Sinun kaltaistasi
 kavaljeeria
tanssi paria
en missään tapaa,

mutta tanssin
 ja tanssin
käsivarsilla muiden,
vaikka
 syvää
herkkää
tunnetta en enää löydä.
©Kirsti.A.Järvinen

Katkenneet siivet

Katkenneet siteet.

On lohdullistakin
tietää
jotain
tavallisesta elämästä
menetettyään
kaiken
rakentaessaan
tyhjälle tontille
olemattomista aineista
uutta kotia
sielullensa
paljaaksi riisuttuna
ryöstettynä
rikki revittynä
sielu haavoilla
lohduttaa itseänsä
olihan sinulla kaikki
oli perhe
oli koti
oli rakkautta
älä itke –
perintönsä
kukin saa
jos on ansainnut
tiedäthän
saat itse nauttia
perintösi
henkisen ja olevan
se perhe
sen voi menettää
se oli se koti
se perhe
unohda ne
kukaan ei voi viedä muistoja
painajaisinakin
ne tulevat
pelot
uhkaukset
syytökset
uhraukset
Tavallinen elämä
on tässä taas.
Unohda mennyt
vaikka
maksoit henkisestikin
kalliin hinnan
perheestä
kaikesta

uhrasit itsesi.

Oli minullakin.

Oli minullakin.

lapset ja
lastenlapset
kasvatin
opetin
kärsin ja unohdin
valvoin
maksoin
autoin ja kuuntelin
olin äiti ja mummo
mummiäiti
isomummi
mummi
anoppi
äiti
rakas ja tarpeellinen
kunnes
rahani oli syöty
syytetty
ja soimattu
uhattu
ja rakkaus
kulutettu loppuun.
Se minä
se joki
lakkasi virtaamasta

kahteen suuntaan
jäi tyhjyys
olematon side
ja veriside
oli katkaistava
siellä he ovat
äidin
mummiäidin
isomummin
Kiisti mummin
lapset.
menneisyydessä ilo
nyt haava sydämessä.
Kipu
joka ei katoa
kipu
joka kestää
kipu
joka on vailla hoitoa.
Koska kovat pehmiävät?
Milloin tulevat kyyneleet?
Kukkia haudalle.

Ruosteinen naula

Ruosteinen naula kantapäässä
ruusun piikki peukalossa
(joka ei ole keskellä kämmentä)
tekevälle sattuu
myrskyn jälkeen

alfa rakkuloita suussa
(kun tomaatti oli niin hyvää)
puhelin mykkä
sähkökin meni
suksi ei luista
ja pyörän kumi puhki.

Nämä talvimyrskyt
kaatuneet seinät
irronneet katot
laonneet puut

kuin vilja pellolla
raekuuron jälkeen.

Milläs astut..
milläs otat kiinni..
milläs puhut..

rakasta voi halata
ja lämmittää
kipeät paikat voi unohtaa

nälän pelossa
täyttyä rakkaudesta.

” Joka pelkää piikkejä, ei ojenna ruusuja Ystävänpäivänä.”
©Kirsti.A.Järvinen

Turhaa.

Turhaa.

Oikeutta
sitä saa rahattakin
vaatia
perusteetta
asianajo ilmaista
rahattomalla

vastapuoli voittaa
ja maksaa
laskunsa
 valtio maksaa
sen rahattoman kulut.

kuinka pääsisin varattomaksi?
Maksaako valtio minulle
minähän olin oikeassa?

Kulje kanssani

Kulje kanssani kohti valoa
vie minut paisteeseen
pois hämärästä toivottomuudesta
jossa kissansilmien tavoin
joku tarkkailee varjoissa.

Varjoissa asuvat pahat ajatukset
vie minut valoon
astu kanssani aamuruskoon
jossa kastepisara kimmeltää
ja perhonen nukkuu.

Perhosen levittäissä siipensä
vie minut lentoon
pois levottomalta niityltä
jossa nälkäisten kauriiden lauma
tallaa minut jalkoihinsa.

Varjoissa vaeltavat tarkkailijat
lepakon korvin kuuntelevat
äänettömästi liikkuen lähellämme.
Kulje kanssani perille,
sulje kanssani portti menneeseen.

Hetkisen vielä

Hetkisen vielä
viivy lähelläni
lämmitä lämmölläsi
hyväile sanoillasi
polta poskissani
tulena tunteissani.
Ilman sinua
en ole elossa
en elä ilossa
enkä tunnetta tiedä
mikä enemmän antais
mikä haaveissa kantais
kauaksi saloille saattais
purppura pilvissä soutais
järvien selkiä halkoen
purressa merille kulkien.

Hetkisen vielä viivythän
poistaen mielestä pimeän
sana rakkaus
elämän valoisin sana
älä vanhuuteen katoa
pilvihin piiloon kulje
lausumasta läheisilleni
sanaa Rakas
älä vanhuuskaan suutani sulje.
Joka ainoa päivä
ja ilta
elämässä mukana kulje.

Rannalla kulkee

Rannalla kulkee neito nuori

lepät polkua varjostaa.

On valkoinen koivun kuori

siihen nimensä raapustaa.

Vesi sineä taivaan toistaa

hiekka pohjassa kimmeltää.

Neidon silmissä ilo loistaa

et poskella kyyneltä nää.

Hän sulhoaan odottaa

piirtää sydämen pintaan puun.

Ei onneaan kadottaa

voi morsian kesäkuun.

Nostaa laineita yltyvä tuuli

vesi tummana vaahtoaa.

Avunhuudon jostain kuuli,

neito katseensa kohottaa.

Sulhon purtta ei saapumassa

ei rakkaansa ääntä kuule

kuka apua huutamassa

älä myrsky niin kovasti tuule

Viipyy sulho, ei saavu hän

neito epätoivoon vaipuu

näkee aaltojen yhä yltyvän

toivo tapaamisesta haipuu.

Vanha haapa

Yhä se seisoo juurillaan

vanha haapa paikoillaan

mäen rinnettä vartioi

tuulessa lehtensä soi.

Vuosikymmenet kasvaneena

osa rungosta haljenneena

pukunsa yhä keväällä saa

kun luontokin orastaa.

Tyttö sen runkoon nojaten

joskus tunnusti rakkauden

Harva rakastuneita näki

lehdossa kukkui käki.

Neito tänään, jo harmaapää

haapansa luokse kiirehtää

viiltää runkoonsa sydämen

tunnustaa ikuisen rakkauden.

Harmaapää itkee ikävää

haapa vanha sen ymmärtää.

Kerran kaadunhan minäkin

me molemmat, viilletyin sydämin.

Haavoitimmekin toisiamme.

Haavoitimmekin toisiamme.
Kuinka näin kävi meille
kysyit ruusujen kukkiessa puutarhassani.
Rakastan sinua sanoit,
vaikka ruusut olivat jo kuihtuneet ikkunani alla.
Otit minut syliisi
kun aurinko helli meitä lämmöllään,
puristit rintaasi vasten
kun sade hakkasi ruutua
ja ilta himmeni yöksi.

Rakastan sinua sanoit,
vaikka emme tienneet huomisesta.
Älä jätä minua sanoit,
vaikka olit jo eri suuntaan menossa.
Otit minut syliisi
veit tumman yön syleilyyn
jossa aurinko oli jo laskenut
ja kylmä kuu katsoi meitä syyttävästi.

Rakastan sinua sanoin,
vaikka en tiennyt onko minulla siihen oikeutta.
En unohda sinua, vastasin
koska tiesin etten voi unohtaa.
Päivä katsoi ikkunastani,
näki meidät alastomina,
henkisesti alastomina toistemme edessä
eikä omatunto syyttänyt synnistä.

Rakastatko minua kysyin,
vaikka tiesin ettet pidä kysymyksistä.
Ruusujen terälehdillä kimmelsi aamukaste
ja mustarastaan aamukonsertti kaikui koivikossa.
Otit minut syliisi,
kuin painajaisena kuulit sanani
rakkaani....
erosimme kuin koskaan emme olisi kohdanneet
ja sade peitti jälkemme hiekassa.

Katsoit ohi

Et katsonut silmiin
väistelit
vaikka halusit minut.

Minua et saanut
sydämeni oli varattu
siteillä
sieluni

vahvoilla tunteilla
toiseen sidottu.

Ei muistella vanhoja
ollaan vaan
katsot ohi

niinkö helposti
luulet
loukkauksien unohtuvan

pyytäisit
edes anteeksi

näitkö ohitse
katsomalla
sisimpääni

kuuntelitko
itseäsi
silloinkin
kun minä puhuin.

©Kirsti Järvinen 2014

Kaksiko miestä.

Toinen mies
ujo
arkailee
puhuu silmillään
enemmän kuin sanoilla
puhuu sieluuni
sanoittakin.

Toinen mies
arkako
ei katso silmiin
puhuu ohitseni
suu käy tyhjillä sanoilla
tunteettomia sanoja
mielisteleekö
ota tuosta selvää.

Toinen mies
halaa ujosti

niin se toinenkin
heittää joskus pusun
ja henki haisee
hikikin
halaus
tuntuu
rasvaiselle iholle

toinen mies
tarjoaa kaiken
ostaa ja maksaa
odottaa ja tulee vastaan
puhuu sanoitta
olemalla läsnä

toinen mies
tulee
valmiiseen pöytään
puhuu
sanomatta
sittenkään mitään
minulle.

Se toinen mies
kuuntelee
auttaa
on läsnä
kun toinen
on jo menossa

Kaksiko miestä yhdessä,
vai yksi kahdessa
eri osoitteissako
vai samassa
mikä noista miehistä tietää
se toinen
toinenko sittenkin tärkeämpi
vai uskallanko koskaan
miehelle…

©Kirsti Järvinen 2014

Tutustuminen.

Haluan tutustua sinuun
missä ja milloin
sopiiko

tuijotit kahvikuppisi takaa
puhumatta mitään

puhuit itsestäsi
omahyväinen
ajattelin tavatessani
osasit
olit tehnyt
ollut
sanonut
opettanut

niin minäkin
kaksi kovaa
toinen pehmeämpi
jäi jalkoihin

ei helvetti
sukukin on vastaan
vaatii ja valehtelee

miksi roikkuisin
sinussakin
kun ei ole mitään
ei kerrassaan mitään
talletettavaa
yhdessä.

Sukukin
moitittu
tutkittu toinen
toinen vieras.

Haluan tutustua
milloin tavataan

nyt löi kyllä yli.


©Kirsti Järvinen 2014

Nappaskengät.

Hänellä oli vaimo
kaunis
vaaleaverikkö
hiukan pyöreä
hymykuopat poskilla

käveli piikkikoroilla
kuin mannekiini
vaikka
hiukan lintallaan
korot kyljellään
hiekkatiellä
kymmenen askelta
miehensä
perässä.

mies
kuin pehtoori
ruutupaidassa
henkselihousuissa
monitaskuinen liivi
henkselien peittona
napit auki

ei mahan yli ylettynyt
paitakaan kiinni

kulkivat
peräkkäin
kylille ja kotiin.

Jonain aamuna
nainen edellä
mies perässä

naisella iso laukku
kirkuvan punainen
jalassa kirkuvan punaiset
korkokengät

paita paljasti rinnat
pyöreät
täyteläiset
pomppivat askelten tahdissa
kiivaasti
asteli mies
kymmenen askelta perässä

isoissa saappaissaan
alushousuissaan

naapurit kurkkivat ikkunoista
mikä niille nyt tuli

kuuluin huuto;
Akka perkele
se mies valehteli sinulle
ei sillä ole kartanoita
eikä autoja
eikä se sua huoli
turhaan siinä pakkasit

auto pysähtyi
punainen laukku heilahti takapenkille
nainen kuljettajan viereen

Mene Perkele, mene
jo siinä olet
perässäni kävellytkin!
Mene nappaskenkinesi…

©Kirsti Järvinen 2014

Harsopuvut

Harsopuvun
ompelivat hiutaleet
lehdettömälle koivulle

peittivät alastomuuden

luomuksen
ihmisen luomaa komeamman
kiteillä loivat
pakkas aamuun
lehdettömiin oksiin
vaatimattomiin varpuihin
ojan pientareen ohdakkeille
heinän helpeille
jäätyneillä kedoilla.

Kuka sieluni pukisi
alastomaksi riisutun
tyhjäksi kalutun

toisi takaisin
 naurun pilkkeen
ilon kiteet
laulun riemun
soittojen soinnut
muistojen sävelet
kantaisi minulle.

Haukan siivet kantavat
 korkeudessa
lentämättä liitää

tikka nukkuu männyn rungolla
läskipalan vieressä

talvi pukee puita
tekee timantteja
jääpuikkoon
loistaa ja kimmeltää
kirkon kuparikatossa

 riisui minut alasti
vain jääkiteitä
jätti minulle
harteilleni
puiden oksilta pudonneita.

©Kirsti Järvinen 2014

Rentoutus.

Hyvä on onnellisna illalla nukahtaa.

Oikaisehan itsesi lakanoille valkoisille
ojenna jalkasi suoriksi ja ajattele

ajattele pihkalle tuoksuvaa metsää..
kesäistä niittyä apilankukkineen
ja tunnet jaloissasi aamun kostean nurmen.

Jalkasi ovat rentoutuneet
pohjelihas ei kiristä
voit juosta kohti kukkaniittyjä

Ojenna käsivartesi siihen vierellesi
ojenna kaikki sormesikin ja ajattele

ajattele kuinka keräät kukkia pientareelta
rentukoita matalan ojan pohjalta
taitat tuomen oksia metsiköstä

tunnet kuinka kätesi
pitelee kukkakimppua

kaikki on kevyttä
koko keho on kevyt
jännitys kadonnut
levänneenä lepäät viileällä lakanalla

syreeni tuoksuu sinä rentoudut.... ja nukahdat.

Unessa juokset kanssani
ojennat minulle kukkakimpun...
ja kuulet kuinka sirkat soittavat kedolla.

Heleniuksen täti.

Heleniuksen täti
punaposkinen
mamma

naapuri
ovi vastapäätä
aina auki
tulla ja mennä

Annakin
sokean äitinsä kanssa
toinen ovi oikealla
aina lukossa

lapsi
otti tuttipullon ja tyynyn
meni
mamman lattialle
maitoinensa

unissakävelijä
lähti yöllä
jyrkkiin portaisiin
salaa yritti

hiivin perään
kysyin
minne matka veliseni

ei vastannut
nukkuihan se
hyvä että portaisiin
ettei mamman ovesta
säikyttämään yöllä

synnytyspoltot
ei niitä tullut
lapsivesi lattialla
mamman ovi lukossa
lapsi ulkona
Annakin töissä

niin se syntyi
keskonen

lapsi tuli
antoi sakset
leikkasin napanuoran
pitkän jätin
leikatkoot muut lyhemmäksi
jos on tarve
ei tässä
sterilotu saksia
ei lankaa

ei se niin helppoa ollut
hätäkaste

monta vuotta
Lastenklinikka
koti, sairaala, koti
sinne rintamaitokin
linja-autolla
muille lapsille enemmän

ei juossut
nuorimmainen
Heleniuksen mammalle

mamma tuli meille
silloin harvoin
kotipäivinä
katsomaan

kunnes
avoin ovi
lukittiin lopullisesti


rääpäle
sanoi joku
keskonen
liian pieni elämään.

puolivuosisataa
yli
on elänyt
armeija ajankin
terveenä

napakin
ihan nätti
oma tekemäni.

©Kirsti Järvinen 2014

Ei kaikki sanomani..

Ei kaikki sanomani
ole totta
ei tietenkään

en ole lentänyt
en ole pettänyt
en uinut kanaalin poikki
enkä muninut ankanmunia

olen rakastanut
eronnut
väsynyt
piristynyt
suuttunut
leppynyt

maalannut seinää
ja aitaa
piruja seinälle
ja tuhmia kuvia
kalliiseen tapeettiin

leikkasin napanuoran
leivoin hiekkakakkuja
ja hiivaleipää

turhaan niistä on runoja kirjoittaa
päästä ne runot tulevat
sanat lentävät käteen
kädestä kirjaimina paperille
ja atmosfääreihin
mitä tietä lie
kunhan menevät
annoin
ajatuksille siivet

moni putosi kuin kivi
omille varpaille
heräämättä eloon
lähtemättä lentoon

uunista tulvii pullan tuoksu
sen vie ilmahormi katolle
harakoille
ei saavu sinulle, ei…
vaikka on totta.

Runo ei ole totuus.

Ei runo ole totuus
siemen siinä on
naapurin eukosta
pitäjän kirkkoherrasta
lääninvoudista
ja viime vuoden missistä

otettu pala paakarilta
lihasiivu teurastajalta
kolviin tinaa tinurilta
sepältä hiilet ahjosta

on pelkuri
salarakas
aviorikkoja
varas
ja valantekijä
samalla viivalla

sanoilla kuvailtu
mielikuvaksi piirretty
sisin paljastettu
osa minua
osa sinua
kulkujätkältäkin
ainakin se leukaperä
piippua imevä
tupakalle haiseva ulkokuori

mies sielläkin sisällä
tunteineen
elävä
runon säkeessä
parilla sanalla.

runossa elämä muukin
selvitettävänä
ymmärrettävänä
tai
sitten ei

kaikille
eivät sanat puhu
samaa tarinaa.

Kolme pulloa kaapissa.

Kolme pulloa kaapissa

yhdessä alunaa
yhdessä lehtikultaa

kielletty avaamasta
piironki pitää laittaa lukkoon

yhdessä  ruutia
hauleja pussissa
tiskipöydän alakaapissa

tietenkin maistoin
alunaa
maku jäi suuhun
makeaa
ei saa syödä
sanoi isä
kivimies
seppä
laturi
panostaja

kultakirjainten kaivertaja
hautakiviin
lehtikultaa
varovasti
kallista
maistoin sitäkin

elohopea kuumemittarista
karkasi lattialle
onnekseni

etten syönyt

vai söinkö sittenkin
epäilyttää

Yksi pussi kaapissa
herkkua
papalle ja minulle

mannaryynit
söimme ne lusikalla
pussista suoraan

äidin lappapuuroryynit
mannapuurokin
jäi keittämättä

ilmankos
kaiken maistaneena

vatsa on heikoin kohta minussa

Missä tieni kulki.

Missä ja minne tieni kulki.

Leveä  polku eessäin aukeni
moni unelma matkalla raukeni.
Kuljin kuin päämäärä selvä ois.
Karttani heitin useinkin pois.

Kapeni polkuni ikää kun sain,
varmaa suuntaa useinkin hain.
Etsin ja löysin, hapuillen kuljin,
montakin ovea takanain suljin.

Kotini pieni, matala tölli vain.
Sieltä eväät matkaani sain.
Vanhemmat puolestain rukoilivat
lastansa siunaten ajattelivat.

Polkuni varrella kukkia näin
joskus se kulki kuohuja päin.
Iloa, onnea, surua siellä
kohtasin kulkeissain pitkällä tiellä.

Hiljalleen jälleen kapenee polku
lyhentyy askel, hidastuu kulku.
Mietin missä kuluivat päivät
jotka vähiten mieleen jäivät.

Silloin kai tieni leveänä kulki
elämän huuma silmäni sulki.
Tuskin huomasin silloin eläväni
parasta aikaa oman elämäni.

Nuorena kysy ei miksi ja missä
ei mieti huomista, elämässä,
kiinnostaa polkujen kaikki haarat,
unohtaa nuoruuden monet vaarat.

Tie auki on tänäänkin edessäni.
Kaikki avaimet omassa kädessäni
joilla avaan tai suljen polkuni portit
valitsen tien, oman pelini kortit.

Soi, kannel, soi.

Soi, kannel, soi

ja mandoliini

matalin soinnuin

kaihoni laulua

toistakaa

nuottien tanssina

sävelin soikaa

tuuba ja sello

viulut ja rummut

astukaa esiin

ilojen lauluun

hanurin palkeet

halki soikaa

rakkaus polttaa

hiipuu

sammuu

vaan ei lakkaa

lauluni soinnit.

Soittakaa

soikaa

kissan kellot

hiljeni viulu

kannel ja sello

soittele haapa

havinaa lehteis

lauluni

laannut

kuuntelen tuulta

kaukana

laineilla soi.

©Kirsti Järvinen 2014

Huutoa ja hiljaisuus.

Hiutaleet

Jään tanssi

hiutaleiden piruetti

kiteiden

särmissä

kimaltaa aurinko

timantteina

putoilevat

hangeksi

jäiset hiutaleet

lunta

lumen tanssia

utuiselta taivaalta

kieppuen

nousten

laskien

raivoisa tuuli

hakkaa

lunta

hiutaleiden pyörre

tarttuu tuulilasiin

sumentaa tien

 valkoista

harmaata

valon välähdys

kirskuntaa

jarrujen ääni

huutoa

ja hiljaisuus

lunta

leijuu

autojen romuille

veri värjää tien

jääkiteet loistavat

hangella

ja tanssivat

pyörteessä

piruettia.

Tammikuu -14

Oskari Olevainen.

Oskari Olevainen
tavallinen mies
aina ties
että onni on myötä
kun tekee lujasti työtä.

Raivas pelloksi suot
kaivoi vedelle vuot
kannot kaikki käänsi
hiki otsalla väänsi
pisti palamaan kasken
iloksi lasten
kasvoi nauriita suo
pian viljasadon suo.

Vuosikymmenten takaa
muistojaan jakaa
tuossa istuen Oskari
polvellaan Nestori
lapsenlapsenlapsensa lasta
joka suohon ei jalkaansa kasta.

Nuoret kaupunkilaisia ovat
pois lahosi vanhat tuvat
joita rakensi raatajat
vihollisen kaatajat
suohon tilansa raivaten
koko elämän uhraten

nyt on uudet tavat
jo asfalttikujat
täällä lähellä suota
halkoo asuntomerta tuota
jolla Oskari uurasti
suon pelloksi raivasi

viisaa sormella Oskari;
Näetkö, näetkö tuolla.

.
ei Nestori näe peltoja suolla
taisi viimeinen kurkikin kuolla
loppuivat sammakotkin sieltä
mitä oli Oskarin työssä mieltä?

Se oli Olevaisen elämän työ
siellä kului päivä, päivän perään yö.

Ei Nestori Oskarin jälkiä jatka
nuoren miehen matka
suolle työhön ei vie
suon halkoo komea moottoritie.

Pelloksi metsät, kuiviksi suot

aikakausi silloin toinen

nyt tulvivat pienetkin vuot

väärä tapa tuo oli moinen

Nestori tuumii,

nuori virkamies,

tulvavahinkoja arvioi.

Kun mie kulen.

Kun mie kulen taipalella

astuskelen asvaltilla

kopinani kaikki kuulee

tunnistavat askelista

kopeasta korskunnasta

odottavat ovellensa

koteihinsa poikkeamaan

tupaseensa tulemaan

tuomiseni tullessani

tutkittaviks tarjoomaan

tuorehimmat terveiseni

avattavat aviisinsa

kirjehetkin kauneimmat

kultastensa kätösistä

tuoksuvina tupaansa

niitä jakelen auliisti

postipojan puvussani

koputtelen oville

viheltelen tytöille

postikärryn ratas naukuu

kengän kannan teräs paukkuu.

Sanoi valaja savelle.

Sanoi valaja savelle

suostu minun sormilleni

taivu tahtooni mokoma

 treijassani keinuttelen

sormillani sivelen

sileäksi sivuiltasi

kämmentenkin välissä

sisuksias sormillani

puristelen painelen

taion tasa pinnaksi

hyväksi mennä sisälle

valua vakoosi kaiken

reikäs avoin aitassa

sulkematta pirtissäkin

työntää tahi tuikata

sisällesi tavaraa.

Savi taipuu taitajalla

mokomalle treijaajalle

pytyks voille aittahan

pipareille kaapin päälle

 viili pilkkumiksi emon

uunivuoaksi  puurolle

lapsosille mukeiksi

kahvikissoille kupeiksi.

©Kirsti Järvinen

Kaksi vanhusta.

Näen kaksi vanhusta

hitain askelin

käsi kädessä

toisiinsa nojaten

aamulenkillä

joka päivä

askelia

lepoa

kauniisti

he toisiaan katsovat

juttelevat

askel

askeleelta

metri

metriltä

toisiaan tukien

yksin

ei heistä

ilman keppejä

rollaatoria

taluttajaa

ei kumpikaan

selviäisi.

Hyvä mieli

minullakin

heidän onnestansa.

Rakkautta,

jos voi

olla rakkautta,

tuo on sitä!

Heillä on

voimaa

tahtoa

rakkautta

kuka

pakottaisi

minut aamulenkille?

Kateus hiipii

minun mieleeni,

kuka minua…

©Kirsti Järvinen 2014