Metsäni on pois.

Suuret puut oli kaadettu
metsäni raiskattu

kipu viilsi minua kuin saha puuta
en saanut kiinni pidettyä suuta
vaan huusin kipuni siellä julki
missä ennen rakkain polkuni kulki.

Ei pystyssä iso petäjä
ei pieni kataja

kivetkin kone myllännyt minne lie
kuoppia täynnä kaunis ranta tie
mustikanvarvutkin kaikki poissa täältä
ei sieniä löydy tämän tutun mäen päältä.

Missä kulkevat peurat
missä lepäävät hirvet

täällä keväisin kaikui kukunta käen
nyt lehtokasvienkin hävinneen näen
ei oravalle jäänyt ole tuuheaa pesäpuuta
pöllöt vain saavat vapaasti tuijottaa kuuta.

Siellä itkuni itkin
siellä suruja rinnastani kitkin

sain nojailla suuria puita, istua kivellä
sain pehmeää sammalen pintaa sivellä
enää ole ei sitä metsää, vanha haapakin poissa
kaikki tallella on vain rakkaissa muistoissa.

Sitä metsää kaipaan
siihen rauhaan

metsä kirkkoni oli, surussani kuljin
monet puut halaten syliini suljin
surumielin nyt kuljen siitä metsästä pois
tuntien, kuin pala minustakin viety ois.