Elämän arvoitus.

Tätäkö on elämä.

Aamuisia heräämisiä kiireeseen

päivän uurastusta työssä

väsyneitä välähdyksiä elämästä.

Voisiko se olla

aikaa katsoa ja kuunnella

kiireetöntä kiiruhtamista

kohti elämän iltaa,

rakkaudessa.

Jos minulla olisi osoitteesi,
jos osaisin luoksesi
ja jos olisit olemassa minulle,
saapuisin luoksesi sanollani
koskettaisin sydäntäsi
ja herättäisin tunteesi eloon.

 

Vaiennut vanhuus.

 SS: Nainen asui viikkokausia puolisonsa ruumiin kanssa

tämän 21.1.2015 uutisen herättämin ajatuksin.

Aamukahville herätteli vaimoa

siirsi hiuksia pois otsalta

heräisit nyt

poskikin niin viileä

peitteli  huovalla ettei kylmety

heräät kun heräät.

Huominen tuli

meni sunnuntaikin

hän vain nukkuu

kuuleekohan puhettani

ei vastaa vaikka huudan.

Turtuneet ajatukset

katse kiertää huonetta

kukkia ikkunalaudalla

vaimon aamutakkia tuolin selkänojalla

tossutkin

miksi ei laita jalkaansa

miksi ei riisu yöpaitaa

kahvikaan ei kelpaa.

Miten ne nyt naapuritkin

eivät ole kyselleet

vai onko kukaan kysynyt

eihän sitä vanha muista

vaimo vain nukkuu

samoissa vaatteissa.

Hän ei huomannut kuinka toinen kuoli vieressä

ei tiennyt mitä tekisi

kaksi vanhaa

kukaan ei heitä rakastanut

kukaan ei kysynyt

ei auttanut.

Montako kertaa huusi apua

vai pelkäsikö

että joku vielä kuulee?

Vaiennut vanhuus.

Älä salli minulle kaikkea.

Älä anna minun rakastua silmittömästi

älä salli minun roikkua muissa ihmisissä

koska kuolleen ruumiin vieressä en haluaisi maata

en nukkua kylmään kylkeen nojaten

enkä tuntea olevani liikaa muiden seurassa.

Varjele minun järkeäni

anna muistini toimia vaikka se ei terävä olisi

kunhan osaisin kotiin

kunhan tietäisin kuka nukkuu vuoteellani

eikä minun olisi pakko olla mitään

minä riittäisin

tietäen etten ole korvaamaton

en ole kuolematon

en vain halua että krotiilin kyyneliä vuodattavat haudallani

varjele minua ja heitä joille mikään ei ole tärkeää

kun en aina sitäkään muista

ketä minun pitikään rakastaa.

© Kirsti Järvinen 2015

Talvi tulossa.

Tuuli kasasi lunta sänkipellolle jolla joutsenet lepäsivät

matkan välilaskulla olisi ruokailu

aamiaisen aikaan alkoi pyryttämään

järven vesikin huokaili tummanpuhuvana tuulen sylissä

talvi enteili viileällä viimalla aukioilla.

Jänis loikki metsikön peittoon

viimeiset keräkaalit tarjosivat jäisen makupalan  ristihuulelle

peltomyyrä keräsi talvivarstoja ojan penkkaan

jänis maistoi kaatuneen haavan pienen oksan kelpoisuutta

eikä siinä mitään moitittavaa jäisenäkään.

Joutsenet kohosivat jaloillensa moottorin jyrinässä

hamuilivat jyviä lumisen olkisilpun seasta

kävelivät keho keinuen kuin tasapainoton vene aalloilla

tuulen kohottaessa niskahöyheniä viuhkaksi pään ylle.

Naakat keikistelivät talon katolla haistellen tuulen suuntaa

kohosivat siivilleen ja koko parvi lensi pois.

Pelto muuttui mustaksi auran siipien viiltäessä multaa

hetki hetkeltä joutsenten ruokapöytä oli ylösalaisin

hetki hetkeltä ilmassa oli useampia lintuja

kaartelivat pellon yllä laskeutuen kauemmaksi

siellä täällä oli kuormasta pudonneita jyviä pieninä kasoina

eikä mikään jäänyt huomaamatta

pitkälle matkalle oli jokainen tarjolla oleva jyvä nautittava.

Tuuli toi lunta mustalle mullalle.

Tienoo lepäsi hiljaisena ja elottomana harmaassa aamussa

kuin odottaen elämän merkkien ilmestymistä aukiolle.

Jäniksen öiset jäljet olivat kadonneet

ja naakkojen äänet vaienneet.

Valkoisten joutsenten aura lentänyt levänneenä meren ylle.

Tarkkaan katsoen näki ketun seisovan pellolla

kallistellen päätänsä kuunteli liikkuvien myyrien  ääniä kyntövaoista.

Silloin tällöin se hyppäsi ilmaan ja odotti saaliin liikkuvan.

Taiteilijan kynä liikkui lehtiön pinnalla

piirsi ketun ääriviivat, mutta lunta hän ei kyennyt vangitsemaan.

Talvi oli tulossa.

© Kirsti Järvinen 2015

Ikävä.

Hämärä aamu kuuntelee huokaukset

joita ikävä siivittää,

lähettää lentoon kuin lennokin

joka pysähtyy vastapäiseen seinään.

Sade ripottelee pisarat ikkunapellille,

yöradion toimittaja puhuu vasemmasta kädestä,

kello raksuttaa ohimenneitä hetkiä

mutta ajatus ei jää kiinni.

Huokaukseen sydän vastaa hakkaamalla kiivaammin

kuin kiirehtien kohottamaan ilmoille huudon,

huudon joka poistaisi kivun.

Sydämen huokauksessa on kipua.

Kuljen lähelle lämpöä ja pakenen

huudan paluuta ja juoksen kauemmaksi

kuin tähdenlento öisen taivaan yli

kohtaamatta toista tähteä.

Meteoriitti, avaruuteen hajoava taivaankappale

kuin musiikki joka soi kaukana

josta mieleen jää sointu, stemma...

ja kaikki muu katoaa tietoisuudesta.

Musiikki jota kuuntelin, tanssin, nojaten rintaan

 se musiikki soi huokauksessakin

ja sade hakkaa ikkunaruutua

kuin levoton sydän kammion seiniä

eikä yön tummiin tunteihin tule pelkoa

pimeys kietoo syleilyynsä

pehmentää huudon ja huokauksen

joiden kautta ikävän kipu hellittää.

29.10.2007 Kirsti Järvinen

Taakka jaetaan.

Kompastua voi elon portaissa

ei portaalta portaalle kulku vie

mikä lie

polvilleen pudottaa kulkijan

elon pitkospuiden tallaajan.

Tuntuu kuin aika pysähtyy

 myrsky lähellä pauhaa

askel painaa

taakka harteilla kasvaa ja

jalka uppoaa pehmeään suohon.

Joku tallasi polut jo aiemmin

joku rakensi portaat ylös

vaan mikä lie

mikä kiviä pitkälle tielle kantaa

miksi jalkojen upota antaa.

Katse tavoittaako toisen kulkijan

käden käteesi ojentaako

vai kiirehtiikö

pois, pois pian läheltä kulkee

avunpyynnöltä korvansa sulkee

Ihan huomaamatta viereesi

jostain ystävä astuu

mitään sanomatta

porras portaalta eteenpäin

sinunkin reppusi kantain.

Elon portailla, pitkillä pitkospuilla

voi uupua kesken matkan

kuka tahansa

kuka silloin taakkaasi kantaa

hän voimistaan voimaa sinulle antaa.

  

27.10.2007 

Ajatelmia.

Vaikka istuisin ruusun terälehdellä ja nauttisin hunajaa, ei minusta tulisi perhosta, mutta nauttimalla elämän hunajaa tunnen perhosen keveyden kuljettavan minua kohti uusia huomisia.  (Omia ajatelmia)

Käsittelemätön asia mielessä on kuin mato joka kalvaa sisällä tuhoten nekin siemenet jotka itäisivät.

~~~~~~~~~~

Sato kypsyy syksyllä, korjataan talteen nautittavaksi tulevinakin aikoina.

Ylimääräiset ja pilaantuneet heitetään pois.

Joskus paraskin menee pilantuneiden joukkoon.

~~~~~~~~~~

Kellon viisari liikahtaa joka sekunnille raksuttaen kulunutta aikaa.

Sydän lyö omaan tahtiinsa, kiivaammin ilossa ja surussa.

Tunnen sen jokaisen iskun kun lasken aikaa erostamme.

~~~~~~~~~~

Menossa tai tulossa, aina olemme matkalla jonnekin emmekä tiedä pääsemmekö  perille.

Turha sitä on ajatella jos sinulla on unelma.

Pysähtymällä olet jo valinnut paikkasi.

Oletko onnellinen, vai sanotko vieläkin; " Jos olisin...."

~~~~~~~~~~

Sanomalla "Jos...."  todistan itselleni etten ole aikanaan harkinnut asiaa,

tai yritän muuttaa jo tapahtunutta mieleisekseni.

Jos ei muuta mitään tehtyä, mutta olisi  ajoissa ajateltuna antanut vaihto-ehdon.

~~~~~~~~~~

Kuinka monta kertaa toteat ettet ole onnellinen

ja kuinka monta kertaa teet jotain sen hyväksi,

että huomenna olisit.

~~~~~~~~~~

Jos kenkä hieroo rakon kantapäähän et laita niitä jalkaasi,

mutta jos toinen ihminen kalvaa sinua henkisesti

siedät sitä vuosikausia.

Kumpi on tärkeämpi, onnellinen elämä, vai kipeä kantapää?

26.10.2007  K. Järvinen

Lähetys.

 

Korkealle

sinne atmosfääriin

ajattomuuteen

planeettojen ja tähtien joukkoon

lähetin sinut,

ajatukseni.

 

Onko siellä kylmä

vai lämpökö vastassa

kun tyhjää kaistaa vaelsit

kaikkien muiden ajatusten joukossa.

 

Kaistaleveyttä

digiaikaa

kigoja ja megoja

kaikilla on kiire ja ahdasta

sinulle raivasin tilaa.

 

Ajatukseni

siellä kaiken yläpuolella

tyhjyydessä

etsit paikkasi ja palaat

auttaen ymmärtämään

ettei mikään ole itsestään selvää.

 

Jumala loi maan

sytytti tähdet ja kuun

nosti auringon radalleen

ja antoi tellukselle tilaa

jota ihminen nyt täyttää

äänellä ja romulla.

 

Ajatukseni ei vie tilaa

ja palaa takaisin

saastuttamatta atmosfääriä

turhilla paineilla.

Maailmassa on tilaa

hyville ajatuksille.

 

Edelleenkin

pelkkiä kysymyksiä.

Ajatus...hyväkin

mistä lopultakin tulit minuun

ja mistä lähdit.

 

Taivaalla on monta tähteä

yhteen niistä liittyy syntymäni

yhteen kuolemani,

jos haluan uskoa siihen mitä en näe.

Siellä on ajatus.

Ansat.

 - Helppo saalis ei osaa paeta

saalistaja kiertää kehää

virittää ansalankoja ympäriinsä

levittelee houkuttimiksi syöttejä

kuin hoitaakseen.

Saalis syö haaskalla

liikkuu pelottomasti

luottaa hyväntekijäänsä

kunnes astuu ansaan.

Saalistajan petollisuus vie vapauden ja hengen.

Saaliitta.

 - Saaliseläimen perään hyökkäsit

ase kädessä

istuit moottorikelkkaan

nopeutesi voitti eläimen,

mutta viisaudellaan se sinut.

Ohut jää ei kantanut kelkkaa

ja aseesikin kantavuus loppui.

Pakoilua.

  - Kuin lumi ovat tekosi valkoisia

valkoisia valheita kaikki

todistat syyttömyyttäsi oikeudessa,

vaikka veri värjäsi lumen.

Terroristit.

Terroristi kylvää pelkoa
lähettää sanomansa laukaisemalla aseensa
kohdistaen, tai kohdistamatta
kunhan joku kuolee
ajatteleeko edes.
Näkeekö ammuttujen joukossa itsensä,
tai isänsä, äitinsä, siskonsa, veljensä.
Terroristiksikin synnytään
synnytään ideologian,
synnytään uskonnon,
tai aatteen kukkulalle kuninkaaksi
kruunamattomia kuninkaita
lunastamassa taivas osuutta
maailmanvalloittajia ilman valtaa
sen he haluavat
aseella sotien aseettomia vastaan
kylväen pelkoa rauhan keskellä.

Onko heillä Jumalaa.

Yön hetket

Yön hetket.
Yön tummat hetket
jolloin mieli tekee retket
ovat unettomalle tutut
monet, monet lapsuuden jutut
palaavat mieleen
ihan ruokienkin maku tulee kieleen
kun lapsuuttaan muistaa
muistot unettomuuden mielestä poistaa.
Onhan kiva kulkea
tuttuja polkuja, teitä, metsiä
ja taas, kuin kuvakirja sulkea,
alkaa uutta uniasentoa etsiä.