Vielä hetki.

Hetkisen vielä
viivy lähelläni
lämmitä lämmölläsi
hyväile sanoillasi
polta poskissani
tulena tunteissani.

Ilman sinua
en ole elossa
en elä ilossa
enkä tunnetta tiedä
mikä enemmän antais
mikä haaveissa kantais
kauaksi saloille saattais
purppura pilvissä soutais
järvien selkiä halkoen
purressa merille kulkien.

Hetkisen vielä viivythän
poistaen mielestä pimeän
sana rakkaus
elämän valoisin sana
älä vanhuuteen katoa
pilvihin piiloon kulje
lausumasta läheisilleni
sanaa Rakas
älä vanhuuskaan suutani sulje.
Joka ainoa päivä
ja ilta
elämässä mukana kulje.

Puhalla tuuli

Puhalla tuuli.


Puhalla poskelleni
sekoita kiharani
leppeästi leyhytetten
helmojani heilutellen
kesän tuoksut tuomisinas
heinikoissa hipsutellen
soittain kukkaiskelloja

Vilukissa viereltäsi
pirttihinsä pakenee
kosken pauhut
saunan sauhut
mukanasi kuljetellen
tuiskun tuoja
laineen luoja
tuttu palon perässä.

Puhalla poskellensa
silittele ihoansa
pullistele purjeissansa
ratsasta harteillansa
leppeästi leyhytellen
kukkaiskelloja soittain.

Tuoksu tuomen
huuma ruusun
sanomaksi  mukanasi
kuljettele kauemmaksi
hipaise poskeaan
puolestani
päivässä kesän.

Eiliset.

Kuuletko?

Kuuletko...

hyttysenä hyrisen

ihollesi osun

lintuna laulan

oksalla istun

havuilla havisen

piikkinä pistän

tuulena tulen

huminassa liidän

lauluna laineissa

kuohuina koskessa

laulan sinulle

kesässä karkeloin

sulosävelin

kissankellossa

poimithan lauluni

rusentamatta kukkaa.

Kutina ihollasi

laulu lähelläsi

kaipuu rinnassasi

puna poskissasi

vaahto kuohissa

kivet koskessa

niissä muistoissa

sinua muistan

ja laulan

satakielenä

kesässä

myrskynä syksyssä

pehmeänä peittona

kun palelet yksin.

Koivussa keinuni

Koivussa keinuni.

Köyden kiedoin oksaan koivun
siihen laitoin keinun.
Oksa taipui, keinu liikkui
lapset riemuin kiikkui.
Kaikui nauru, raikui tienoo,
kaikki huusi;"Tää on hienoo!"

Helluntaina onhan jo kesä
oksistossa peipon pesä.
Peippo katsoi sieltä alas
pesäänsä kun tarkoin salas.
Helluntai jo iltaa ehti
tuoksui tuore koivun lehti,
vielä lapset keinui kiikkui
illan hämy tienoill liikkui.

Saapui kulta neidon nuoren
tuohen repi, koivun kuoren
piirtäin yhden nimen siihen
istui porraspuulle riihen
kunnes keinun jätti lapset
nukkui pian kultahapset.

Sulho syliin neidon nostaa
arvioiden katsoo oksaa,
meitä kahta kannattaako
keinu tänään nähdä saako
kuinka suukon tyttö saa
sulho kuinka rakastaa.

Oksa taipuu, keinu liikkuu
onnelliset siinä kiikkuu.
Katsoo peippo oksaltaan
turhaan tuota salataan
rakkaus kai kuuluu kesään.
Peippo siirtyi hiljaa pesään.

En minä kuolemaa pelkää.

Vuosia
surin
rakastani

itkin sateessa
sadepisaroin
ja suolaisin kyynelin

juoksin
pakoon elämää

 kaikkiin eilisiin.

Salaa
kasvatin misteliä
loisena omenapuussa

haaveilin
suukosta
Misteli seppeleen ja
Riemukaaren alla.
Mustarastaan huilu soi.

Näin unta
hän ja minä
puhtailla lakanoilla

niin oli luvattu
ikuisesti me
ei sinä
tai minä

me
toinen haudassa

toinen halaa puita
ja huutaa ikävää
elää eilisiä

elämää pelkää

ei kuolemaa
siellä odotat sinä.

Naula kantapäässä.

Ruosteinen naula kantapäässä
ruusun piikki peukalossa
(joka ei ole keskellä kämmentä)
tekevälle sattuu
myrskyn jälkeen

alfa rakkuloita suussa
(kun tomaatti oli niin hyvää)
puhelin mykkä
sähkökin meni
suksi ei luista
ja pyörän kumi puhki.

Nämä talvimyrskyt
kaatuneet seinät
irronneet katot
laonneet puut

kuin vilja pellolla
raekuuron jälkeen.

Milläs astut..
milläs otat kiinni..
milläs puhut..

rakasta voi halata
ja lämmittää
kipeät paikat voi unohtaa

nälän pelossa
täyttyä rakkaudesta.

” Joka pelkää piikkejä, ei ojenna ruusuja Ystävänpäivänä.”
©Kirsti.A.Järvinen

Kätesi on vanha, sanoi poikani.

 Ryppyistä poskea vasten painan käteni
syksy on saapunut, minäkin kypsynyt
kuin kaneliomena puussa.
Sen kantamat hedelmät
osa putoaa maahan,
 hyödyttömänä,
maatuakseen uuteen kevääseen ravinnoksi uudelle sadolle.
Niin on elämäni,
sato korjattu,
mutta ajatuksissa aina uusi kevät
kunnes viimeinenkin hedelmä on pudonnut
tuottamatta uutta satoa.
Ryppyisen posket uurteet
elämästä kertovana karttakirjana
itkusta ja naurusta
pehmeänä  ryppyisen käteni alla.

Noidat näkevät.

Noidat näkevät

Tuolla luuraa äreä ukko
kädessä vanha munalukko
tuolla taas naurava akka
kainalossaan jauhovakka,
reipas mimmi juoksee tiellä
toisenkin näkee siellä
yhden mummon ikkunan alla
ruusut on tappanut halla
vaari tuossa piippuaan täyttää
kivaltahan tuokin näyttää
tuolla paloi pohjaan velli
huolimaton oli taas Elli.  

Noidat lentää ja katsastaa
luudalla taitavat ratsastaa
lepakoita väistellen, huutaen yössä
liikkuvat taikojen salatussa työssä.

lentävät, liitävät  tuulessa
ilkikurinen hymy huulessa
vaihtavat hyvän ja pahan
antavat köyhille rahan
naurua itkeville  ilokseen
sorretuille kiitosta kerrakseen.

Jos ei huomannut sinua kukaan
mene  lennolle noitien mukaan!

© K.Järvinen

Maiseman ylle pimeä laskeutuu.

Maiseman ylle pimeä laskeutuu
noidat tanssiinsa valmistautuu,
kaavuissaan haamujen lailla
kaikkia estoja vailla
taika  juomia maistelevat
suitsukkeitakin haistelevat
taikojen tekoon saavat voimaa
eivät koskaan toistansa soimaa
yhteinen suunta, taian teho,
liikkuu kädet, liikkuu keho
taikajuomaa sekoitellen
tehoa kissaan kokeillen.


Kissa vain hetken on leikistä pois
kuin sillä yhdeksän henkeä ois
huumattuna kissa naukaisee
silmät isoiksi aukaisee.
siitä sen noitakin huomaa
tätä  vahvaa taikajuomaa
pirskotella voi ihan kaikkialle
sateen joukkoon ja hangen alle
kukaan ei pakoon
edes kallion rakoon
pääse tämän juoman taikaa
ilon laulut kaikkialla raikaa.

Linnani.

Kiven kovuutta.

Oman elämäni yrittäjä.

Otin mitä sain
annoin enemmän takaisin
ostin ja möin koteja
vuokrasin asuntoja
olinko kotona sittenkään
missä juuret juurtuneet
maaperään karuunko kaivautuneet
kodikseni en tunne tätäkään.

Tilinpäätöstä tehden
tase kunnossa
vastattavaa kaikki saatu
vastaavaa samalla kauhalla
depetit ja kreditit

itsehän niistä vastaan
verot maksettu
saatavat laskutettu
minähän se yritän
oman elämäni yksityisyrittäjä
pimenevässä illassa

menneisyys kansioissa
tulevaisuus huomisissa
tiedä tuleeko niitä
kirjattavia
kun olen vain elänyt

 yrittämättä.

En ole.

En ole rohkea
riskien ottaja
varman päälle rakentaisin
kalliolle taloni perustaisin
nurkkakiviksi  luottamus
seiniksi tunteellisuus
unelmat ikkunoiksi
näyttämään rakkauden valoa.

Sitoutumaton

Olen onnellinen sitoutumaton
parillisesti ja poliittisesti
äänioikeus tallella
aina voittajan puolella
äänestin tai en
saan syödä ja nukkua
nukkua ja syödä
miten ja mitä haluan
kukaan ei komentele
ei istu pöydän päähän tuijottamaan
mitä mahtaa kuppiin kaataa
omaan kuppiini kaatelen
vaikka joskus kaipaan
riitakaveria
politiikkaa ja pelituloksia
hintoja ja alennuksia
kelle niitä kertoisin

että on se
asioilla sittenkin kääntöpuolikin
yksin on ikävää
ainakin joskus
kun tulee halipula
yksinkin itkettää
rakkausko se
sitähän se
ja sen ikävää.

Rakkauden nälkä.

Ihminen on kummallinen pakkaus
sitä kiinnostaa aina rakkaus
eron jälkeen heti uutta hakemaan
ikuista rakkautta taas vannomaan
vaikka sydän itkee vielä verta
laskettava vesille on uusi merta
jos siihen jokin hyvä saalis uis
johan koko elämä taas uudistuis.

Voi kuinka monta onnetonta
jätettynä elää, rakkaudetonta
joille merkitse ei mitään mikään muu
kunhan rakkaudesta puhua saa suu
sen perään juoksee vaikka henkeä ahdistaa
ja sydäntäkin kone tahdistaa
ei merkkaa ikä mitään silloin
kun  yksin maata pitää mennä illoin.

Parasta kai antaa päättää kohtalon
milloin kohottaa se astalon
iskee kankaalle se järjen valon
sytyttäen rintaa rakkauden palon
Rakkautta etsien ei liene syytä juosta
parempi on ottaa vaari tuosta
kohtalo jos pistää sormet peliin mukaan
iskuilta astalon välttyne ei kukaan.

Missä kuljet?

Missä kuljet..

Kuuntelen toivoen kuulevani
etsin toivoen löytäväni
eikä merkkiäkään sinusta
kuljen jäljissäsi
huudan nimeäsi
eikä kukaan vastaa..
Tulit kesän myötä
katosit talveen..
mutta yhä toivon
eräänä aamuna kuulen äänesi.

Ojennan käteni.

Ojennan käteni, ystäväin
Ojennan toki käteni,
annan käyttöösi ystävyyteni,
hellyyttä.. sanoilla näin,
kelpaavathan ne, ystäväin?

Joskus on niin vaikeaa
edes tätä päivää aloittaa.
Heti kun silmiä raottaa
alkaa joku paikka kolottaa
ja ikäkin karttuu päivittäin,
vaikka luulin, ikuiseksi nuoreksi jäin.
Ei anneta vaivojen ahdistaa.
Ehkä joillakin kone sydämenkin tahdistaa,
mutta elämä antaa ilojakin,
ehkä lisä kilojakin,
vaan kun yhdessä jaetaan huolien taakka,
jaksamme paremmin, ehkä jopa kevääseen saakka.

Tiimalasisi käännä toisin päin taas,
älä anna mielesi olla maas'
täällä mietin samoja juttuja,
etsin  uusia tuttuja
ja auon kaikki eteeni tulevat ovet,
tutkin kaikki mahdottomatkin lovet,
mutta totean usein, taas olen yksin.
Mehän voisimme kulkea käsityksin.

Maksettu rakkaus.

Maksettu rakkaus.

Kalliin hotellin aamiaisravintolassa
puolipukeinen neitonen
hakee lisää leikkeleitä
lautasen reunaan iskee kanamunan
kuorii vapisevin sormin
kuorii toisenkin
ripottelee suolaa kuin vimmassa
ja käärii munan kinkkuviipaleeseen.

Puolipukeinen neitonen
yön jäljet kasvoillaan
huoneen hinnalla rakkautensa myynyt
kalliin hotellin aamiaishuoneessa
hörppii kahvia
suu täynnä kananmunaa.

Horjuvin askelin
lasittunut katse silmissään
puolipukeinen neitonen kulkee kadulla.
Käsi ojentuu vastaantulijalle
anna matkarahaa
en jaksa enää
haluan päästä kotiin.

Hieno herra
puolipukeisen neitosen vieressä
puiston varjoissa
halailee ja kourii pakaroita
koskettelee neitosen rintaa
saat rahaa
tänä yönä vien sinut taivaaseen
olet niin kaunis ja nuori
anna minä koitan…

Puolipukeinen neitonen
katukivellä
kädessä pullo salmiakkiviinaa
matkalla kotiin
sai matkarahat herroilta
hienon hotellin huoneessa numero viisi.

Yöllä hän vaelsi käytävällä
huutaen äitiä
isäkin raiskasi minut
etkö usko
miksi vihaat minua.

Hienossa hotellissa
ei saa huutaa yöllä
tuossa on ovi.

Puolipukeinen neitonen
yksi monista
katosi yön varjoihin
aamulla palasi katukivelle odottamaan

odottamaan pääsyä yön taivaaseen
lohtuna pullo salmiakkiviinaa
unelmana matka kotiin.

Lähimmäinen.

Lähimmäinen.

Seison ovella

pieni valkoinen nappi nimikyltin vieressä huutaa.

Paina tästä.

Paina tästä ja kohtaa ihminen

vanhuuttaan kankea

kuulo ohut viiva aivoihin

paras näkö sormenpäissä

hiippalevin askelin lähenee ovea.

Kuka siellä, huutaa oven läpi

miksi vastaisin, ei kuule kumminkaan

kierrän avainta lukkopesässä

ovi napsahtaa auki.

Siinä hän seisoo

toisessa jalassa sukka

paita auki

housut puolireidessä

toisen käden kannattelemina.

Tartun käteensä ja silitän käsiselkää

ryppyinen kuin rutistettu paperi

siniset suonet kuin joet risteilevät iholla

kasvoille leviää hymy.

Sinä tulit taas.

Insuliinipiikkejä pitkin pöytää

lääkedosetti  penkillä

kaikkien päivien kaikki lokerot tyhjinä

nenäliinoja lattialla

ja matkalaukku.

Minne olet menossa

miksi olet pakannut

missä lääkkeet

ethän ottanut niitä kaikkia tänään

oletko itse piikittänyt

Voi herra Jumala!

Otin ne lääkkeet pois ajelemasta kun olen menossa

kuka ne täällä syö

pakkasin kahvinkin

Matkalaukusta valuu kostea vana kun sitä nostan

kupit kolisevat

käyttämättömät insuliinit

piikit ja pilleri purkit

hän pakkasi matkalle.

Saanko ambulanssin?

Vanhus.

Ottanut kaikki viikon lääkkeet

piikittänyt insuliinit

kaatui juuri pakatun matkalaukkunsa päälle

tulkaa nopeasti!

Elottoman tuntuinen kehonsa makaa lattialla

käännän kylkiasentoon

varmistan hengityksen

tarkistan heikon pulssin

valmistaudun elvyttämään mutta avaan oven

että pääsevät auttajat

ettei olisi myöhäistä

kun Sinulla on vain minut.

Olet minulle tärkeä matkalle lähtevä.

© Kirsti Järvinen