Tuiskusi polulle lunta
askelten jäljet peitti.
Hän, kuin nähden vain unta.
takin ohuen yllensä heitti.
Ei talvea silmänsä nähneet
ei tuiketta lain...
kesäiset kukat ja lähteet
kun silmissä välkkyivät vain.
Kulku kumaraa, vaivaloista
joka askel uppoaa.
Ei taivaalla tähdet loista
lunta sataa ja tuiskuaa.
Ei tiedä polkunsa suuntaa
askel askeleelta vain käy
tuuli lunta vain kinostaa
ei polkua enää näy.
Yön kulkija, pimeässä,
ohut takki harteillaan
lumen keskellä metsässä
tuskin tajusi askeliaan.
Hyvä haltija löysi palelevan
kietoi sylinsä lämpimään.
Kesän ja niityn kukkivan
kaksin pääsevät näkemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti