Tunnen sinut.

Tunnen sinut

 

Tutustuin sinuun

 jo varhain lapsena.

Tunsin sinut konttaavana,

ensi askelia hapuillen hakevana

äidin helmoissa roikkuvana

itkevänä räkänokkana

isoveljen kiusana.

Tutkin sinut läpikotaisin

sukupuolisuuttasi myöten

opettelin tuntemaan kehosi

pituuskasvuasi mittasin

painoasi seurasin.

Häpesit kasvavia rintojasi

ne olivat kosketus arat

piilotit ne paidan alle

katsoit vain salaa

kun odotit aikuisuuttasi

nekin kasvoivat.

 

Tunsin sinut koulutyttönä

luit läksysi

opit helposti kaikkea uutta

sinua sanottiin järkeväksi

ja kiellettiin liikaa lukemasta

sammuta lamppu, sanottiin.

Et rakastanut itseäsi

opettajat kehuivat...

Esiinnyit usein

arkana, jännitit tilanteita.

Autoit vanhempiasi

vihasit oppimattomuuttasi,

”vain pojat opiskelevat”

ja olit tyttö.

Olit jopa kiltti

vaikka uhmasitkin sääntöjä

et tehnyt mitään väärää

 

Tunsin sinut nuorena neitona

maailmalla

pois kotisi lämmöstä

yksinäisenä perhosena

lennossakin...

mielessä kodin ohjeet.

Olit valmis auttamaan palkattakin

uurastit ja unelmoit

nuoruutesi oli täynnä haaveita

tunsin sinut

muistit aina iltarukouksen

ja kiitoksen

salaa, hiljaa yössä

itkit koti-ikävääkin.

 

Tanssit ja nauroit

elit ja unelmoit

hait itseäsi itsestäsi

kysyitkin usein;

Tätäkö elämä olikin?

Tunsin sinut itkevänä

tunsin sinut rukoilevana.

Tunsin sinut rakastuneena

nuorena morsiamena

äitinä ja vaimona.

Tiesin kuinka rakastit

toivoit ja uskoit

petyit ja luotit

elämä kuritti ja rakasti sinua.

Tunsin sinut sairaana

tunsin elämäsi voimissa

enkä oppinut sinua rakastamaan

aliarvoin sinua usein.

Itsetunnon puutetta, sanoin.

 

Tunsin sinut surevana

itkevänä

kokoon käpertyneenä

peittoosi kietoutuneena

ovesi lukinneena

ikäväsi vankina.

Tunsin sinut,

tiesin kuinka kaipasit

kuinka kadotit huomisesi

kuinka purit sisintäsi sanoiksi

piirsit ikäväsi ikoniksi

ajatuksesi maisemiksi

ja teit metsästä kirkkosi.

Taivas kattona

maisema alttaritauluna

kivi polviesi alla

huusit tuskaasi jota kukaan ei nähnyt

sanoja joita ei kukaan kuullut.

Tunsin siinä sinut aitona

alastomana Jumalasi edessä.

 

Tunsin sinut niinä hetkinä

tunsin kuinka sait voimaa

löysit oman sisimpäsi

koit omat tunteesi kivulla

huusit ulos kaipuusi

opit itkemään ikävääsi

ja kirjoittamaan ne kirjeet..

kirjeet tuntemattomuuteen

ajatukset atmosfääriin

ilman postimerkkiä.

Tunsin sinun sisimpäsi

tiesin että nouset...

nouset ja huudat surun yli uutta toivoa.

Tunnen sinut...

löysit itsesi

ja huomisen....

Tunnen iloa ja olen ylpeä sinusta

Heikkoutesi olikin voimasi

nousit esiin kammiostasi  ja huusit;

”Hei, minä elän.”

 Tunnen sinut läpikotaisin.

elänhän minä sinun kehossasi.

Kehdosta hautaan.