Huoleton Hartikainen.

Huoleton Hartikainen.

 Harteillensa Hartikainen repun heittää
taakseen vilkaisee ja sanoo;
" Mikäs tässä, yksinäisen miehen
katse eteen, reipas askel tiehen."
Tänään  lopputilin kouraan pomo antoi;
" Työt on loppu tältä erää,
kamppees kasaan kerää, " sanoi,
" ehkä keväämmällä taas.." ja oven sulki.
Hartikainen, muuten tavallinen mies
ehkä vähän hiljainen ja
usein aatoksissaan, sen moni ties.
Ruutuvihko povitaskussaan kuin aarre
Hartikainen kulki reppu harteillaan.
Kirvesvarren joku näki pilkoittavan repustaan.
Ei muuten kiinnitetty katsettakaan kulkijaan.

Kulki virstan, kulki toisen samanmoisen
halki kyläin kasvoin ilmeettömin.
Väsyneenä vihdoin nakkas repun maahan
avaten sen mietteissään, kuin arvioden,
kannattaako leipäpala syödä tässä...
Mutta käsi hapuilikin povitaskuun.
Otti esiin ruutuvihkon, rullasi sen kääröksi
ja mietti.... avatako arkku muistojen
vai vatsansako täyttää...
repussa on leipapalanen.

Istuu ajatellen, pää painuu,
istuallaan torkkuu siinä hetken
ja kaivaa kynän repun lokerosta
vajoten kuin uneen, mietteissään
hän kirjoittaa, hän kertaa ajatuksiaan.
Hartikainen heittää repun ollalleen
ja matkaa jatkaa...
Työtön, mutta onnellinen mies
kun kaikki minkä omistaa, on repussaan,
ja kirjoittaa saa ajatuksiaan
muistamatta, miettimättä matkan määränpäätä.
"Kerran täällä elää jokainen,"
tuumii Hartikainen kulkeissaan,
viheltelee... tuumiskelee...
" ensí viikolla jos töitä saan,
ostan leivän päälle jahtimakkaraa."