ompelivat hiutaleet
lehdettömälle koivulle
peittivät alastomuuden
luomuksen
ihmisen luomaa komeamman
kiteillä loivat
pakkas aamuun
lehdettömiin oksiin
vaatimattomiin varpuihin
ojan pientareen ohdakkeille
heinän helpeille
jäätyneillä kedoilla.
Kuka sieluni pukisi
alastomaksi riisutun
tyhjäksi kalutun
toisi takaisin
naurun pilkkeen
ilon kiteet
laulun riemun
soittojen soinnut
muistojen sävelet
kantaisi minulle.
Haukan siivet kantavat
korkeudessa
lentämättä liitää
tikka nukkuu männyn rungolla
läskipalan vieressä
talvi pukee puita
tekee timantteja
jääpuikkoon
loistaa ja kimmeltää
kirkon kuparikatossa
riisui minut alasti
vain jääkiteitä
jätti minulle
harteilleni
puiden oksilta pudonneita.
©Kirsti Järvinen 2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti