Kuinka näin kävi meille
kysyit ruusujen kukkiessa puutarhassani.
Rakastan sinua sanoit,
vaikka ruusut olivat jo kuihtuneet ikkunani alla.
Otit minut syliisi
kun aurinko helli meitä lämmöllään,
puristit rintaasi vasten
kun sade hakkasi ruutua
ja ilta himmeni yöksi.
Rakastan sinua sanoit,
vaikka emme tienneet huomisesta.
Älä jätä minua sanoit,
vaikka olit jo eri suuntaan menossa.
Otit minut syliisi
veit tumman yön syleilyyn
jossa aurinko oli jo laskenut
ja kylmä kuu katsoi meitä syyttävästi.
Rakastan sinua sanoin,
vaikka en tiennyt onko minulla siihen oikeutta.
En unohda sinua, vastasin
koska tiesin etten voi unohtaa.
Päivä katsoi ikkunastani,
näki meidät alastomina,
henkisesti alastomina toistemme edessä
eikä omatunto syyttänyt synnistä.
Rakastatko minua kysyin,
vaikka tiesin ettet pidä kysymyksistä.
Ruusujen terälehdillä kimmelsi aamukaste
ja mustarastaan aamukonsertti kaikui koivikossa.
Otit minut syliisi,
kuin painajaisena kuulit sanani
rakkaani....
erosimme kuin koskaan emme olisi kohdanneet
ja sade peitti jälkemme hiekassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti