lauantai 7. maaliskuuta 2015

Tunteista.


Mistä tunteet tulevat
mitä kertovat minulle
mitä toiselle sanoisin
kuinka sisintä penkoisin?
Onko tunne kuin alennuserä tennissukkia,
voiko tunteen valita värin tai laadun mukaan,
jaetaanko sitä ilmaisnäytteenä?

Kyllä sitä jaetaankin,
maksun vain ottavat lemmentunteesta
tai vaihtavat ajankäyttösi siihen
ohimenevän hetkesi punaisten lyhtyjen alla.

Voiko mielikuva olla tunteen tulkki
tuoko se täyttymyksen tunteellisen mielessä,
kuin tuulenvire joka poskella viipyy?
Rakkaus on voimallisin tunne vihan jälkeen
molemmat kasvavat mielikuvilla.
Onko mielikuva oikea kasvualusta
johtaako se täyttymykseen ja voittoon,
vai kuihtuuko tunne mielikuvan matalikolla,
kun kasvun ravinteet jäävät todellisuuteen
eikä mielikuvia kukaan ruoki.

Tunteellisuus ei aina näy piirrettyinä viivoina,
mutta voi puhua maalattuina väreinä kankaalla,
tai katseessa jonka kohtaa markkinatorilla.
Tunteilla ei voi leikkiä kuin ilmaisnäytteillä.
Tunteet eivät kasva kuin hiivataikina lämmössä,
eivätkä ne parane lisäämällä makeutta.

Rakkaus ei ole itsestäänselvyys
ei se syty halailuista ellei tunne ole mukana.
Mikä on tunne ja mistä se tulee
tiedät sen, kun se on, tai kun se puuttuu.

Ei kommentteja: