Talvi tulossa.

Tuuli kasasi lunta sänkipellolle jolla joutsenet lepäsivät

matkan välilaskulla olisi ruokailu

aamiaisen aikaan alkoi pyryttämään

järven vesikin huokaili tummanpuhuvana tuulen sylissä

talvi enteili viileällä viimalla aukioilla.

Jänis loikki metsikön peittoon

viimeiset keräkaalit tarjosivat jäisen makupalan  ristihuulelle

peltomyyrä keräsi talvivarstoja ojan penkkaan

jänis maistoi kaatuneen haavan pienen oksan kelpoisuutta

eikä siinä mitään moitittavaa jäisenäkään.

Joutsenet kohosivat jaloillensa moottorin jyrinässä

hamuilivat jyviä lumisen olkisilpun seasta

kävelivät keho keinuen kuin tasapainoton vene aalloilla

tuulen kohottaessa niskahöyheniä viuhkaksi pään ylle.

Naakat keikistelivät talon katolla haistellen tuulen suuntaa

kohosivat siivilleen ja koko parvi lensi pois.

Pelto muuttui mustaksi auran siipien viiltäessä multaa

hetki hetkeltä joutsenten ruokapöytä oli ylösalaisin

hetki hetkeltä ilmassa oli useampia lintuja

kaartelivat pellon yllä laskeutuen kauemmaksi

siellä täällä oli kuormasta pudonneita jyviä pieninä kasoina

eikä mikään jäänyt huomaamatta

pitkälle matkalle oli jokainen tarjolla oleva jyvä nautittava.

Tuuli toi lunta mustalle mullalle.

Tienoo lepäsi hiljaisena ja elottomana harmaassa aamussa

kuin odottaen elämän merkkien ilmestymistä aukiolle.

Jäniksen öiset jäljet olivat kadonneet

ja naakkojen äänet vaienneet.

Valkoisten joutsenten aura lentänyt levänneenä meren ylle.

Tarkkaan katsoen näki ketun seisovan pellolla

kallistellen päätänsä kuunteli liikkuvien myyrien  ääniä kyntövaoista.

Silloin tällöin se hyppäsi ilmaan ja odotti saaliin liikkuvan.

Taiteilijan kynä liikkui lehtiön pinnalla

piirsi ketun ääriviivat, mutta lunta hän ei kyennyt vangitsemaan.

Talvi oli tulossa.

© Kirsti Järvinen 2015