Hämärä aamu
kuuntelee huokaukset
joita ikävä
siivittää,
lähettää lentoon
kuin lennokin
joka pysähtyy
vastapäiseen seinään.
Sade ripottelee
pisarat ikkunapellille,
yöradion
toimittaja puhuu vasemmasta kädestä,
kello raksuttaa
ohimenneitä hetkiä
mutta ajatus ei
jää kiinni.
Huokaukseen sydän
vastaa hakkaamalla kiivaammin
kuin kiirehtien
kohottamaan ilmoille huudon,
huudon joka
poistaisi kivun.
Sydämen
huokauksessa on kipua.
Kuljen lähelle lämpöä
ja pakenen
huudan paluuta ja
juoksen kauemmaksi
kuin tähdenlento
öisen taivaan yli
kohtaamatta
toista tähteä.
Meteoriitti,
avaruuteen hajoava taivaankappale
kuin musiikki
joka soi kaukana
josta mieleen jää
sointu, stemma...
ja kaikki muu
katoaa tietoisuudesta.
Musiikki jota
kuuntelin, tanssin, nojaten rintaan
se musiikki
soi huokauksessakin
ja sade hakkaa
ikkunaruutua
kuin levoton
sydän kammion seiniä
eikä yön tummiin
tunteihin tule pelkoa
pimeys kietoo
syleilyynsä
pehmentää huudon
ja huokauksen
joiden kautta
ikävän kipu hellittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti