Kuinka monet lenkkitossun pohjat kuluivat jaloissani,
etsiessäni jälkiäsi.
Sinun saappaasi painoivat jaloissani ja niihin oli pakko
astua,
kun olit mennyt.
Männyn kuori oheni sitä halatessani,
mutta sen vahvuus siirtyikin minun vahvuudekseni
enkä murtunut pimeydessä.
Valottomuus lähtösi jälkeen sytytti kynttilät
jotka nyt ohjaavat
askeliani valon lähteelle silloinkin,
kun taivaani on synkin ja polku upottaa.
Kirsti Järvinen 2004
Ps. Pieni pala sen ajan aforismeistani.
